sunnuntai 29. elokuuta 2010

Viimeinen kerta

Voihan(lähes) netitön elämä sanon minä. Kirjottelen näitä päivityksiä, kun on aikaa ja ajatusta ja postaan ne sitten, kun on netti. Eli ajatukset ja aika ei mee nyt ihan käsi kädessä.

Nyt kun totuin kesän aikana rytmiin, jossa uni tuli kolmen aikaan yöllä ja aamu alkoi puolilta päivin, niin tähän uuteen toisella-on-töitä-aamulla-klo-7-joten-pakko-mennä-jo-nukkumaan –rytmiin totuttelu kestää. Pyörin ainakin sen 1,5h hereillä ja ehdin pohtia paljon asioita. Ehkä tähän rytmitykseen auttais se, että en nukkuis siihe puoleen päivään. Tänään (eli sunnuntaina) heräsin jo puol yheksän ja pistin Time Traveller’s Wife:n pyörimää ja valmistauduin kyyneliin ja hyvin hyvin surulliseen elokuvan loppuun. Sitten tiskit, pyykit ja valmiina uuteen päivään, ennen kuin oon ees saavuttanu normaalin heräämisaikani! Aika hyvä suoritus sanoisin.
Näin muuten painajaista, kamalaa sellaista. Hammaskirurgi kertoi, että mun viisaudenhampaat täytyy poistaa ja, että mun hampaille pitää tehdä suuuuuroperaatio. Siinä unessa oli kevät, että ehkä tämä enneuneni vihjaa, että keväällä vasta. Toivossa on hyvä elää.

Aloin tosiaan miettiä viime yönä juttuja. Taaaaaas. Miten outoa on se, että jokin asia jää viimeiseksi kerraksi edes tiedostamatta sitä. Milloin oli viimeinen kerta, kun kävin kylässä sen lapsuuden kaverin luona? Milloin viimeisen kerran haaveilin Cute Boy- nimisestä ponista? Milloin viimeisen kerran söin Spice Girls- tikkarin? Silloin kun tein nämä asiat, tuskin olin tietoinen ”No niin, tämä on nyt viimeinen kerta.” Mielestäni on hassuinta se, miten joissakin paikoissa lopettaa käymisen, etenkin jos ei ole päättänyt, että ei enää ikinä. Mikä muuttui, kun viimeisen kerran kävelin lapsuuden ystävän ovesta ulos ajatellen, että huomenna taas. Enpä edes muista näitä kertoja, vaikka elämässäni on paljon lapsuuden kavereita, joiden luona vain lopetin käymisen. Ehkä en muista, koska en ajatellut sen olevan se viimeinen kerta. Ehkä minä muutuin. Ehkä he muuttuivat. Mutta eihän se yhdessä yössä tapahtunut. En ymmärrä miten kaikki ne siilille rakennetut mökit ja yhteisillä rahoilla ostetut (hyla)viilit unohtui.

On myös asioita, jotka ovat tällä hetkellä viimeisiä, mutta tuskin jäävät viimeisiksi. Milloin viimeksi kävin saunassa? Milloin viimeksi söin kermakakkua? Tai mistäpä minä tiedän. Ehkä nämäkin asiat jäävät osaksi minun historiaa. Ehkä en saunokaan enää ikinä elämässäni uudelleen (epäilen). Voi kun tietäisi milloin on se viimeinen kerta ja osaisi arvostaa sitä erilailla. Mutta tällaista se on, elämässä mennään eteenpäin ja silloin oletetusti, jotkin asiat vain jää ja unohtuu.

Onneksi edes Spice Girls- tikkareille löytyy järkevät selitys – niiden myynti kun vain loppui. Moni muu asia taitaa tosin jäädä mysteeriksi.

torstai 26. elokuuta 2010

Päästäkseen eteenpäin, on joitakin asioita jätettävä taakseen

Tuntuu, että siitä on vain pieni hetki, kun istuin siinä serkkujen sohvalla päivää ennen Englanninn paluulentoa toukokuun puolessa välissä ja päivitin sähköpostiani noin 2min välein nähdäkseni, jos minulle olisi vastattu. Odotin kuumeisesti, että tämä työtarjous tulisi ja niinhän se haastattelun jälkeen tulikin. Tästä hetkestä on jo tosin 1/4 vuotta eli kolmisen kuukautta!
Nyt tein viimeisen vuoron ja tuntuu ihmeellisestä, kun sain kukkia yhdeltä työkaverilta, kortin kaikilta ja vakioasiakkaat toivottelivat hyvää tulevaisuutta. Niin ja nuoremmat (mies) vakioasiakkaat sanoivat "Mitä? Miten voitte kauneimman työntekijän koko pubissa päästää lähtemään??" Ensimmäistä kertaa töiden päätyttyä kokonaan tuntuu, että ihmiset jäävät ehkä kaipaamaan ja että minusta pidettiin.
Ei tosin vielä tunnu, että taas yksi vaihe elämässä on saatettu päätökseen, mutta jos tosiaan tahdon päästä eteenpäin ja elää ja kokea, on jotain kai jätettävä taakseen. Jumittamaan en halua tässä vaiheessa elämääni vielä jäädä - jos nyt koskaan. Tämä työ on tosiaan ollut koko Englannissa olo ajan parasta aikaa ja kasvattanut minua myös ihmisenä aika paljon. Olen myös oppinut ihan hurjan paljon asioita tällä alalla työskentelystä ja sain jopa hurjan hyvän työtodistuksen.

Mutta se siitä, se on nyt takana.

Ulkona satelee vettä lähes koko ajan ja syksy tosiaan lähenee. Viikon päästä ollaan jo Aberdeenissakin. Aika tosiaan juoksee.

maanantai 23. elokuuta 2010

tj 2



Siis mitä? Siis ihanko tosissaan en enää vietä perjantaita tai lauantaita töissä? Ihanko tosissaan en enää tuijottele, ku ihmiset juhlii ja ite kannusta niitä juhlimaan vielä lujempaa tarjoilemalla lisää sitä taikalientä. Ne surun päivät on virallisesti siis ohi ja tulevaisuus häämöttää (eli taloustiedon ja businesslain kirjat yms muu mukava).

Onnellisena töihin tietäen, että pian se on ohi

Vielä muutamapäivä töissä ja sit voi alkaa miettimään miten ne vapaaviikot sujuis. Huomasin myös, että syysillat lähenevät ja Aberdeenin kylmiin hetkiin tarvitsisi varautua. Eli hyvällä syyllä voin yhden päivän uhrata Lontoossa ostostellen uutta (lämmintä) vaatetusta. Suruna on vaan se, miten tosiaan kaikki mahtunee mukaan muutossa. Mutta uskon, että Lontoo tarjoaa hieman laajemman valikoiman kuin Aberdeen. Noh, pianhan se selviää.

Sitte yks päivä tekis mieli käydä Doverissa kattomassa ne valkoiset kallionseinämät. Suunnitelmissa on ollu jo kauan, mutta suunnitelmana pysyny. Eihä mulla kyllä oo mitää ideaa miten sinne pääsee, mutta jos tilanne vaatii niin kyllä se selviää!


Ja jos ei pääse, nii onneks on aina google olemassa ja voin tuijotella näitä kuvia iltojeni iloksi.


Ainiin se Thorpe Park on myös kokematta. Voi ärrin murrin, kun asiat joita suunnitelee unohtuu ja päivät vaan kuluu lepäillessä tai työskennellessä (tai ei enää!!). No se on sentää jonnekki marraskuulle asti auki, niin jos joku päivä sinnekkin ehtisi. Kun on vielä 2 for 1 lipukekkin olemassa jossain tuolla lompan onteloissa. Eli siis pakko mennä. Ihan pakko.


Okei nojoo, ehkä joku näistä ees toteutuis.

lauantai 21. elokuuta 2010

Viimeisiä viedään

Juuri sain viimeisen viikkoni työvuorot tietoon ja viimeinen päiväni töissä täällä on keskiviikko. Tosin olen maanantainakin vapaalla ja muut päivät ovat max 5h. Eli rahaa ei paljoa tältä tulevalta viikolta tule. Sitten nautinkin ensimmäisestä vapaa viikonlopusta toukokuun puolen välin jälkeen ja pakkailen tavaroita Aberdeenin viikon lomalle. Hassua kun on niin odottanut töiden loppumista ja nyt kun tietää, että pankkitilin saldo, lopettaa suurenemisen ja kaikki työkaverit ovat pian osa historiaani niin ei sitä niin mielellään lähdekkään.


Juuri täällä selailen Aberdeenin (rannikon) kuvia ja kasvatan lomainnostustani. Ei kyllä vielä tiedetä yhtään reissun suunnitelmia vaan toteutetaan se paras vaihtoehto, eli ensimmäisenä päivänä turisti-infoon, josta sitten saadaan ideoita minne, miten, millä ja milloin. Nyt tuntuu vielä, että vain lomalle ollaan menossa, mutta tosiaan, minähän asun siellä jo kuukauden päästä!


Yövymme tosiaan ihan asunnossa, joka on vuokrattu viikoksi. Eli jospa itse saataisiin keiteltyä aamupuurot ja muut pöperöt niin ei tarvitsisi ulos joka päivä lähteä syömään.
Ainut reissuni Skotlantiin on ollut tosiaan viime marraskuinen Glasgow'n pikaloma, joka oli kylmä, pimeä ja sateinen. (http://destinationunfamiliar.blogspot.com/2009/11/paluu-arkeen.html) Eli jospa nyt näkisin sen Skotlannin toisen puolen, jota ihmiset jaksavat aina hehkuttaa. Ehdimme myös viettää päivän Edinburghissa, jota ihmiset aina kehuvat Skotlannin parhaana kaupunkina. Uskon myös ettei se jää vimeseksi vierailukseni siellä.


Nämä kuvat tosiaan gooletuksella, että ehkä muutaman viikon päästä saan laitettua oman kameran tuottoa tänne.


Palailen tässä nyt uuden lempiharrastukseni pariin, eli avaan Lauren Oliverin kirjan Before I Fall ja uppoudun ihan toiseen maailmaan. Kellokin jo lähenee yhtä (yllätys), että kai sitä pitää pian vetää peitto korville ja yrittää nukkua.

torstai 19. elokuuta 2010

Parempaan päin

Jokainen päivä näyttää hieman kirkkaammalta ja paremmalta. Alan tosiaan vihdoin löytää niitä palapelini palasia - välillä mitä oudoimmistakin paikoista. Joka päivä keksin ainakin yhden uuden syyn olla iloinen ja nauttia siitä mahdollisuudesta ja kokemuksesta joka on vielä edessä. Suunnittelen palaavani taas lentopallon pariin koulun joukkueeseen ja mietin niitä rantakävelyitä, kun nyt ensimmäisen kerran elämässäni pääsen rannikolle asumaan. Ensin tosin kovin lämpimään, mutta meri on aina meri ja ranta on aina ranta. Mietin myös niitä monia ihmisiä joihin tulen tutustumaan ja joista saan kavereita. Vaikka tänä vuonna onkin ollut niitä kavereita, niin aina ne on ollut työn kautta ja nää reissaavat kaverit on aina reissaavia ja kaikki melkein jo palanneet kotimaihinsa - kuka minnekkin. Eli kavereita odotellen ja sitä, että on aikaa urheilulle ja viikonloput vapaina.


Eli nyt yritän iloita edes pienimmistäkin asioista. Opiskelija-asunnon sain - jaan sen tosin 5 muun ihmisen kanssa O-OU. Mutta toivotaan, että kaikki on mukavia ihmisiä ja tullaan toimeen. Asunto on myös aika keskustassa ja meren läheisyydessä. Ja suora bussiyhteys koululle.


Työt lopetan viikon päästä ja suuntaan sinne Aberdeeniin viikoksi ja tuun takaisin ja vietän pari viikkoa täällä vielä ennen lopullista muuttoa. Jospa sais vielä käytyä paikoissa, joissa ei ole tullut käytyä. Koska eipä sitä tiedä koska taas tänne Lontoon läheisyyteen tulee käymään. Onhan sitä matkaa kuitenkin se 950km (tai parin tunnin lento).


Vielä ehdin miettiä varavaihtoehtoa eli Kingstonin yliopistoon hakemista seuraavat 6-7h. Taidan kuitenkin jättää suunnitelmaksi, kun täällä Englannissa pitäisi maksaa opiskelusta ja mieluummin sitä säästää sen rahan. Ja en tykkää viime hetken muutoksista, niin pysyn vanhassa pläänissä.

Tossa muutama kuva vuoden takaa Oxfordista. Melkeinpä oon tosiaan sen 12kk täällä vietelly. En edes halua miettiä millasia asioita ja tunteita kävin silloin tullessa läpi. Olin ihan yksin ja peloissani ja se ensimmäinen työki oli ihan katastrofi. Kai sitä vähitellen pääsi jaloilleen. Jotenki samanlaisia tunteita on käyny tässä lähiaikoina läpi. Ja taas ollaan jo melkein pystyssä.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Palasia keräillen

Nyt tuntuu siltä, kuin olisin juuri saanut 1000 palaisen palapelin valmiiksi ja joku hajottaisi sen palasiksi. Ehkä jopa useammaksi kuin tuhanneksi.
Nyt muuttui tosiaan suunnitelmat, sillä tämä tyttö joutuu kohtaamaan Aberdeenin ja sen haasteet ihan yksin. Asuntona en saa sitä kaksiota, vaan tyydyn opiskelija-asuntolaan - jos pääsen sinnekkään. Myös miljoona muuta suunnitelmaa hajosi palasiksi. Mutta kai tämä sitä elämää on, josta ihmiset aina varoittelevat. Kaipa nämä ovat niitä haasteita, jotka kasvattavat. Mutta olenhan jo paljon kasvanut, tarvitsenko vielä lisää elämän koulutusta? Tai eikö elämä voisi tehdä sen ystävällisemmällä tavalla? Nyt käydään läpi paljon paljon tunteita ja ajatuksia. Ehkäpä olen tämän jälkeen taas hieman tottuneempi elämän kolhuihin.


Sanakirjaki komppaa mun fiiliksiä.
Puzzle - Palapeli
Puzzled - Ymmällään

torstai 5. elokuuta 2010

Sää muistutti maasta

Tänään ei jäänyt epäselväksi, että missä maassa asustelen. Sää vaihteli aika vahvasti; ensin oli aurinkoa, sitten tuli tuuli, joka muuttui järkyttäväksi kaatosateeksi. Sade kesti sen kymmenen minuuttia ja aurinko alkoi paistaa. Sää myös muistutti taas kerran siitä, että kesä lähenee loppujaan ja pitäisi alkaa valmistautua jatkuvaan syyssateeseen.

Kesä on tosiaan hujahtanut ohi. Töissä pitäisi vielä jaksaa nököttää 3-4 viikkoa. Vielä en ole päättänyt milloin lopetan kun mieleni muuttuu varmaan tuon sään mukaan. Ensin päätän, että olen loppuun saakka töissä. Sitten tuleekin olo, että viimeinen viikko enne Skotlantiin lähtöä vapaaksi ja äkkilähtö pois täältä sateiden keskeltä. Myös mietin Englannissa matkailua tai vaan paikallaan oloa ja valmistautumista tulevaan. Ensi viikolla pitäisi jotain päätöstä tehdä, kun pomo vaatii parin viikon irtisanoutumisaikaa. Eiköhän ajatukset oo jo kasassa viikon sisällä - näin ainakin toivon. Ehdinhän tosin lomailla siellä Aberdeenissäkin 3 viikkoa ennen koulu alkua.

Ajattelin myös tässä vähän esitellä kuvia mun huoneesta. Osa suvusta näkikin sen rötiskön missä majailin tuossa Englannin reissun alussa. Eli tiedoksi vaan, että nyt on ollut vähän laadukkaampaa majoitusta, onneksi. Keittiöporukka raahas mun huoneesta pois yhen ison ja ruman sohvan, joka teki huoneesta vielä vähän suuremman näkösen. Tää huone täällä on kai yks pienimmistä, että onnea niille jotka majoittuu noissa jätti huoneissa.


Eli tällä hetkellä mulla on huoneessa vieläkin asioita, joista haluaisin eroon. Mutta jos nyt ajattelee, niin ei tässä oo enää järkeä alkaa raahaamaan tavaraa pois, vaikka sänkykin on epämukavaa epämukavampi. En alussa jaksanu vaivautua ja nyt on ihan turhaa. Mutta olen kyllä tyytyväinen huoneeseeni. Omaa tilaa, iso sänky (josta käytännössä alle puolikas sopiva nukkumiseen), suht siistissä kunnossa ja ei ole kylmä!


Ps. Aina ei jaksa siivota.