lauantai 30. huhtikuuta 2011

Royal wedding ja grillibileet

Olin yksi niistä muutamasta biljoonasta ihmisestä katsomassa kuninkaallisten häitä. Ne olivat tosin turhan aikaisin, mutta raahauduttiin Larissan luo 10 aikaan teekutsumeiningillä, jolloin seremonia alkoi vähitellen käynnistyä. Noo, siinähän ne oli. Mekko oli ok, häät oli ok, paikka oli ok, kuningatar oli turhan onnettoman ja ärsyyntyneen näkönen, mut kai ne muuten oli ihan ok. Ei mitään mun maailmaa mullistavaa.



Sit lähin Larissalta Iidan luo, jonka kanssa mentiin sen kaverin grillibileisiin. Oli ihan sairaan hauskaa, vaikka grilli ei oikee toiminu ja piti turvautua uuniin. Ja oli tooosi hyvä sää, joka sit vähitellen viileni, kun aurinko meni jo talon taa, mutta onneks asunto oli iso niin kaikki mahduttiin sisälle. Sitten Iidan kanssa lähettii vielä kaupunkii ja käytiin muutamalla, kun ei jaksettu mihinkään kunnon yökerhoon.


Törmättiin muuten kettuunkin tuossa keskustan kulmilla. On tää Aberdeen vaan aika eläintarha..


Tänään Suomi-porukalla juhlimaan vappua! Glada vappen ja silleeee!

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Agnes Obel

Löysin taas aivan mahtavan oloisen muusikon, kiitos Spotifyn ärsyttävien mainosten, jotka kerrankin osoittautuivat hyödyllisiksi. Eli, Agnes Obel, tanskalainen kolmekymppinen laulaja-sanoittaja. Häneltä on ilmestynyt vasta yksi levy, Philharmonics, joka julkaistiin viime lokakuussa.

Tunnetuin kappale varmaan on Riverside, joka esiintyi Greyn Anatomian jaksossa viime helmikuussa. Tykkään.


Hänen tyylissään on jotain erikoista, mutta rauhallista ja klassista. Tämä lähentelee sitä Tori Amos-meininkiä, josta pidän ja paljon.

Tässä vielä muutama muu kivan kuuloinen kappale. Jotkut biisit on ehkä vähän liian oudon oloisia mun korvalle, mutta pääasiassa kuulostaa hyvältä.



torstai 28. huhtikuuta 2011

Ensimmäinen vuosi yliopistoa ohi?

Siis mitä? Ei enää luentoja, eikä tutoriaaleja? Vain ne kolme tenttiä ja sitten on ensimmäinen vuosi yliopistoa ohi. Ja ei edes tunnu missään. Tää kevät on kyllä ollu aika rento, kun vain kolmena päivänä yliopistolla ja vain säälittävät kaksi kurssityötä kirjoitettavana, IB:llä nuo kaksi työtä olisi ollut kuukaudessa ellei jopa viikossa. On tämä yliopistoelämä vaan helppoa.

Niin, mitähän nyt tekisi, kun on yli viikko ensimmäiseen tenttiin. No onneksi on vappu ja lämmintä, niin eiköhän sitä jotain keksi. Oikeastaan enää 19 päivää jäljellä (kun tämä päivä on jo pian ohi) ja pian saa alkaa pakkaamaan. Huom. saa, en malta odottaa sitä hetkeä kun laukut ovat lattialla pakattuna ja kaikki huoli tavaramäärästä on vain kaukainen pelko menneisyydessä ja tiedän, että pianpianpian saan lähteä ja sitten en tule Aberdeeniin ennen ensi helmikuuta. Niin ajatelkaa, ensi kerran kun menen luennolle tai yleensäkkään yliopistolle, se tapahtuu Turkissa. Vaikka siihenkään ei ole kuin muutama hassu kuukausi, niin silti se tuntuu niin uskomattomalta.

Noniin, eli ohi on. One down and three to go! (Tai no ne tentit pitäs vielä läpästä..) Jipiiiii, kesäkesäkesä!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Budjetointi ei kannata

Management Accounting kurssin alkupuoliskolla puhuttiin budjetoinnista ja luennoitsija kiven kovaa väitti, että se kannattaa. Mutta ei, ei se kannata. Siitä tulee vaan kurja mieli.

Tein siis itselleni elämäni ensimmäisen arvioivan rahankulutuslaskelman tuossa melkein viikko sitten. Ja vain näiden tulevien 3 viikon budjetin loppusumma sai mut haukkomaan henkeäni. Oonko muka käyttänyt näin paljon rahaa alle kuukaudessa edelliset 7kk? Ei voi olla.

Okei, ehkä se oli budjetoitu hieman yläkanttiin ja tässä nyt on kaikenlaisia kuluja ennen Suomeen tuloa, esim. pitää raahata shampoot täältä, koska ne on noin 3 kertaa halvempia ja pitkällä aikavälillä säästän ja sitten kengät ja kesävaatteet pitää ostaa täältä jajaja.. Sen takia tuo mun 30 punnan (mitäää, muistin että se olin 20??) viikkobudjetti taitaa jäädä hieman pieneksi. Silti tavoitteeni on pyrkiä siihen ja se ärsyttää. Miten voisin muka yhtäkkiä kontrolloida rahankulutustani näin, kun olen koko elämäni käyttänyt rahaa silloin kun siltä tuntuu. Ovelinta tässä on tietysti se, että kun tein tämän sen takia, etten joutuisi siirtämään rahaa brittitililleni enää ennen kesää, niin sallin itseni käyttää Suomen tiliä ja sehän ei sitten ole niin kova ongelma ja siltä tililtä nyt saakin käyttää.. Eli huijaan ovelasti - itseäni. Onneksi budjetistani löytyy myös kohta "Muu" ja sen £20 kulutusraja sallii ehkä hieman enemmän shoppailua, jos vain syön vähemmän suklaata ja en käy leffassa viisi kertaa viikossa.

Tässä esimerkki pakollisista hankinnoista tulevalle kesälle. Eli halusin päivittää vanhat tossuni (joista pian menee pohja oikeasti puhki) ja kaipasin juuri noita ihania sinisiä. Etsin näitä kenkiä ikuisuuden, kun taitaa tuo merimieskausi olemaan jo ohi, ainakin osittain, ja tummansini-valkoisia kenkiä ei enää myykkään ihan joka kauppa. Ja nuo mahtuivat erittäin hyvin budjettiini, £12.60 opiskelija-alennuksella.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Mistä Aberdeen on tehty?

Oujea, tulostin just äsken mun kansainvälisen johtamisen 3236 sanan mittaisen kurssityön ja huomenna vihdoinkin saan sysätä sen pois! Jos totta puhutaan, se oli aikalailla viimeistelyä valmis varmaan jo viikko sitten, mutta on sitä tässä hieman yritetty hioa ja säätää. Ehkä nyt kelpaa, vaikka taas jostain mieleeni hiipii "vastasin ihan varmasti väärin koko kysymykseen"- pelko. Viimeksi tuli ihan sama olo ja silti tuli A. Mutta nyt oikeasti varmasti vastasin kysymykseen väärin..

Niiin, tässä kurssityökiireen keskellä olen yrittänyt käydä myös urheilemassa ja no, enpä sitten muuta olekkaan tehnyt. Äiti kysäisi, että onko perjantaita edeltävää häähumua jo ilmassa (niin jos joku ei tiennyt niin silloin on ne kuninkaallisten häät) ja tajusin, ettei mulla todellakaan ole tietoa. Viimeksi torstaina kävin jossain ja näin ihmisiä, muuten olen siitä asti ollut kotona, lenkillä, kaupassa ja tai matkalla salille (ja tietty salilla). Niiiin, ja aurinkokin on tainnut mukavasti tuolla ulkona paistella, kyllä minä sen tuolta verhon välistä näin.

Tän postauksen pointti oli kuitenkin nyt näyttää näitä jänniä kuvia, joita otin kun tulin kotiin.

Ja kuvien idea on ilmoittaa, että .........

........Aberdeen on harmaampi kuin harmaa. Kuka päätti rakentaa koko kaupungin graniitista?

 
........Briteissä tosiaan ajetaan liikenneympyrää väärään suuntaan

 
........bussikortit on kiviajalta, mitäpä niillä elektronisilla, luotettavilla ja nopeilla systeemeillä nyt tekisikään. "Näin me tehtiin silloin vuonna viisi ja näin me aina tehdään."

 
....... pihat ja oma tila on yliarvostettua

 
....... myös parkkipaikat ovat yliarvostettuja, mukavempihan se tähän kadulle on parkata niin ettei kaksi autoa ajaessaan vaan vahingossakaan mahdu vierekkäin.


....... kirkoista saa kätevästi ravintoloita ja baareja (tiedän niin monta baaria/pubia, jotka on vanhassa kirkkorakennuksessa ja tämmöiselle vanhanaikaiselle suomalaiselle tämä ei oikein upoa päähän. Ehkä kirkollisvero ei riittäny ylläpitoon?)


 ........ei täällä aina sada


Laitan tähän vielä loppuun yllärimusiikkia, koska kaiken sen Jenni Vartiainen/Rebekka Karijord/Ellie Goulding - herkistelyn lisäksi tykkään tämmöisestä raivomusiikista (ainakin Body Combat tunneilla, joissa saa hakata ja potkia niin lujaa kun sielu (ja jalat ja kädet) sietää). Niin ja kyllähän mä oon pitäny My Chemical Romancesta jo vuosia ja tämä on aikalailla samaa sarjaa.


Olipas taas pitkä ja outo postaus..

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

23 päivää 9 tuntia 47 minuuttia

Tää mun Suomeen pääsyn odottaminen alkaa jo käydä säälittäväksi. Seinälläni koreilee taulukko, josta ruksin päiviä pois ja vähän väliä katselen Countdown timeria netissä ja tarkastan paljonko tarkalleen on aikaa jäljelä, että lentoni lähtee (niin, nyt on 23 päivää 9 tuntia 47 minuuttia). Toisaalta voisin nauttia täällä olosta, mutta lähipäivinä se on ollut jotenkin hankalaa. Puolikas minusta haluaa olla kotona ja katsoa telkkua ja lukea ja olla iiihan hiljaa ja yksin kuunnellen Jenni Vartiaisen ratkiriemukkaita biisejä (huomaa sarkasmi), mutta silti toinen puoli kaipaisi jotain menoa ja meininkiä. Hetken jo kuvittelinkin, että minusta on tulossa vanha, kun leivon sämpylöitä yksin perjantai-iltana ja katson elokuvaa yksin lauantai-iltana, mutta uskon, että kyse on siitä, että odotan ihan mahdottomasti Suomeen pääsemistä ja tietysti myös siitä, että loppujen lopuksi olen aika yksinäinen täällä. Tai sitten erakoidun ihan omasta tahdostani. Tiedäppä häntä.

Kaiken tämän kaipuun (huom. kyseessä ei ole koti-ikävä) keskellä alan miettiä, että mitä minä sieltä Suomesta haikailen. Onko se yleisesti se kesä? Loma? Tuttu ja turvallinen ympäristö?  Kun kuitenkin moni ystävistäni siellä on edennyt elämässään monia askelia eteenpäin ja itse laahustan jossain siellä perässä. En edes tiedä, kykenenkö enää kirimään. Tietysti ajatus siitä, että pääsen kotiin (ja herkuttelemaan äitin tekemällä piimävellillä) useamman kerran kuin olen tämän vuoden sisällä käynyt, piristää ihan mahdottomasti ja tietysti se, että kaikki ne ihmiset, jotka joskus ovat olleet jättimäinen osa elämääni ovat saman valtion sisällä. Uskomatonta ajatella, että kaikki onkin yhtäkkiä sitten niin lähellä.

Nojoo, koti on aina koti, mutta onko elämä siellä sitten niin erilaista? Kunhan en tässä halaja sitä elämää, joka minulla silloin aikanani Suomessa oli. Ehei, tänä kesänä tähtään parempaan.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Millaisia me suomalaiset olemme?

They do not seem to seek contact, and they have a hard time communicating. As with the Finns, the perfect day for a
Norwegian is one in which nobody is encountered. 
(Perlitz, M., Seger, F., 2004)

Niin, millaista kansaa me oikein olemme? Olemmeko oikeasti hyvin varautuneita ja vältämme kontaktia kuten artikkeli European cultures and management styles väittää? 

Aika usein suomalaisista puhutaan jurona ja nöyränä pohjoisen kansana ja mitä nyt olen lueskellut kulttuuristamme, niin on selvinnyt, että sanomme suoraan - negatiivisetkin asiat, ilman konfliktin pelkoa. Meillä on myös hyvin hyökkäävä tapa neuvotellessamme asioista ja meitä ei small talkit kiinnosta. Niin, kun mietin itseäni, niin voin todeta, että vieläkin hämäännyn kun täällä se small talk ja kuulumisten kysyminen on niin yleistä. Aina se tulee yhtä puskista ja sitten vain mumisen, että hyvää kuuluu ja unohdan kysyä mitä toiselle kuuluu. Mutta juro ja hiljainen en ole. Välillä itsekkin ihmettelin artikkeleita lukiessani, kun kaikki ne painottivat suomalaisten hiljaisuutta. Tunnen monta puheliasta, mutta vain muutaman hiljaisen.

Entäs sitten se etäisyys toiseen?

Personal space is respected.  
Keeping at least an arm length of space (generally more) between people is expected and they will usually feel uncomfortable or suspicious if others are too close

Tästä ollaan puhuttu aika paljonkin muiden maalaisten kanssa. Me kun emme niin paljoa halaile ja pidämme etäisyyttä (kuten Salkkareissa aina seisotaan 2 metrin päässä rappukäytävässä keskustellessa). Tästäkin aluksi hämäännyin täällä ja jos joku niin ranskalainen poskisuudelma saa mut panikoimaan. Kummalle puolelle ensin ja montako kertaa ja onko nyt iiiihan pakko mennä niin lähelle, voinko vaan moikata? Pidän kyllä läheisyydestä, mutta rajansa kaikella - mieluiten ne suomalaisen rajat.

Niin, onhan meillä niitä mörökölli- piirteitä, muttan kamalan yleistäväähän tuo kulttuurien tutkinta on. Ja fakta on se, että stereotypioista tuskin koskaan päästään eroon, koska ranskalaisethan oikeasti kantavat joka päivä patonkeja ja viinipulloja laukuissaan ja amerikkalaiset syövät vain McDonaldsissa.

Ja jos nyt jotain positiivista tästä hakee, niin kultturioppaat valistivat minulle, että Suomessa rehellisyys ja rehtiys on erittäin tärkeää. Eli kyllä mekin jossain olemme hyviä ja rehellisyys maan perii, mutta onko tämäkin vain yleistystä vain olemmeko oikeasti rehellistä ja rehtiä kansaa? Niin, enpä itse ala tässä yleistämään ja voin kansainvälisen johtamisen luennoitsijan mieleksi todeta, että yhteen kulttuurin mahtuu monta kulttuuria.

Keskiyön kaurasämpyläkestit

Näillä taidolla taas kerran todistin, ettei musta peräkammarin piikaa tuu. Paitsi että unohdin, että kuivahiiva tarvii lämmintä eikä kylmää vettä. No silti taikina kohos ja noista tuli superherkkuja! Niin ja on noi aika minimalistisia, mutta onpa ainakin hyvä syy syödä monta! Naaam ihanan rapsakoita ja ruskeita (kiitos kananmunavoitelun). 


Ja niin, tällä Kotikokin ohjeella (+ omilla säätelyillä) tällä kertaa tein.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Miksi Pitkäperjantai tuntuu niin lyhyeltä?

Tää on taas niitä päiviä, kun vielä kello 17.53 istun yömekko päällä, juon litroittain vettä, kirjoitan kurssityötä ja haaveilen suklaasta. Nämä päivät yleensä kuitenkin ovat tosi lyhyitä. Heräsin tänään kyllä uskomattoman myöhään erittäin sekavien unien jälkeen. Näin unta, että melkein kuolin, mutta onneksi paranin siitä kun joku keitti vihanneskeittoa. Tämä vihanneskeitto kohta luultavasti shokeerasi minua liikaa kun heräsin oikeat kyyneleet silmissäni. Niin ja unessa meidän Volvo oli valkoinen ja kaikkialla oli lunta.

 Olen tässä kokenut pieniä valon pilkahduksia kurssityötäni ajatellen. Sanamäärähän siis oli täynnä varmaan jo 2 viikkoa sitten, mutta kun tykkään viilata, korjata ja muokata. Onneksi näin, koska nyt tajusin, että voisin lukea läpi kaikki ne skipatut luennot. Sieltähän sitä ideaa sitten kumpusi ja esseeni viimeinen osio sai vihdoin ja viimein rakenteen ja täytettä. Nyt on helpottunut olo, kun en aiemmin keksinyt siihen yhtään mitään ja toistin vain itseäni.

Olen myös edennyt neljännessä Nesbo -romaanissani loppusuoralle. Niin ja tämä on se sarjan ensimmäinen romaani, Punarinta, jonka lukemisen aloitin jo aika pitkä tovi sitten. Omasta mielestäni kirja oli välillä aika pitkäveteinen, mutta loppuratkaisu voittaa kyllä kaikki muut Nesbot, jotka ole lukenut. Enää 30 sivua jäljellä ja sitten pitäisi kai ostaa taas uusi. Kaikki muut olen tilannut Amazonista, mutta mitä nyt teen, kun kapinoin sitä vastaan?


Hei nyt on pakko kyllä erkaantua tästä kotiluukista ja lähteä lenkille!
Niin ja tässä ois taas mun näkemys tästä pirteästä perjantaimusiikista. Kaikki Suomessa ovat varmaan ylikuulleet Jenni Vartiaisen Missä muruseni on? -biisin (onneksi minä en ole ja jaksan kuunnella sitä vieläkin), joten tässä toinen hyvä kipale samalta levyltä.

From Hamburg to Rome - With bicycle and camera

Käytiin tänään hyvin alternative-tyyppisessä pubissa katsomassa Simon Pendzichin esitys hänen 5 kuukautta kestäneestä pyörämatkastaan. Ja kyllä, hän pyöräili Hampurista Roomaan - Alppien läpi. 

Hänen matkansa alkoi Saksasta heinäkuussa ja Rooman hän tavoitti viikko ennen joulua. Tänä kyseisenä aikana hän oli käyttänyt kaiken kaikkiaan vain 400 euroa ja hyödyntänyt pääsääntöisesti Couch Surfingia. Kaikenlaisiahan tilanteitahan hän oli kohdannut ja lähes kaiken hän oli nauhoittanut videolle tai kuvien muotoon. 

 

Hänen kertomuksiaan kuunnellessa heräsi ajatuksia omasta matkasta. Haluaisin hypätä pyörän selkään ja lähteä Italiaan. Tai toisin päin, ottaisin lennon Italiaan (Bergamoon) ja pyöräilisin Gardajärvelle, Veronaan ja Venetsiaan. Jos voimat on siinä vaiheessa loppu niin pyörä ja Jenni junaan ja takaisin Milanoon. Nyt kun ensi syksynä onkin 3 viikkoa aikaa ennen Turkkiin lähtöä, niin voisikin lähteä, ja nyt kun vielä saisi jonkun kaveriksi, niin olisin valmis! (Tarviin ehkä vielä pari spinningiä tähän alle..)




This evening we went to see Simon Pendzich's presentation about his journey from Hamburgh to Rome by bicycle. I found it very interesting and started thinking about my own bike trip - maybe not as long as he did haha. I would like to do it in Italy and cycle from Milan to Lake Garda and all the way to Venice. I would also like to try Couch Surfing as Simon had done. Maybe next September before going to Turkey!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Minua on huijattu - taas

Taas kerran pankkitiliäni oltiin salaa käyty tyhjentämässä. Tai no salaa ja salaa, koska olisihan se pitänyt tietää, että "ilmainen kokeilu" ei koskaan oikeasti ole ilmainen.

Liityin siis kuukausi sitten nettikauppa Amazonin Prime-jäseneksi, koska he tarjosivat ilmaista kokeilua kuukauden ajaksi. Ja kyllä, heidän promokikkansa toimi, koska taas yksi tyhjäpäinen naikkonen ei lukenut sääntöjä kunnolla ja huomannut, että kuukauden päästä he voivat velottaa hänen tililtään £49 ilman mitään ilmoittamista. Koska hehän olivat jo ilmoittaneet sen alakulmassa pikkupräntillä (tai sitten jossain Terms&Conditions kohdassa, mutta kuka niitä nyt ikinä lukee?).


Noo, onneksi tarkkana tilinseuraajani huomasin tämän ja peruin sen ja saan takaisin £45. Hyvä näin, minä olen tyytyväinen, mutta en todellakaan tyytyväinen asiakas. Ja vaikka Amazon onkin ollut lähimpiä ystäviäni viimeisen vuoden aikana on meidän tiemme aika päättyä. En enää uskalla.

Vielä pari viikkoa sitten en edes ollut kova tilinitarkkailija. En ollut tietoinen, että nettipankissa oleva luku ei viittaa siihen, että paljonko minulla on rahaa jäljellä sen jälkeen, kun kaikki odottavat maksut ovat menneet vaan, että minun itse pitäisi pitää kuitit tallessa, seurata rahan kulumista ja siirtää tarpeeksi rahaa ennen matkustamista. Niin, enpä tiennyt ja Suomessa ollessa huomasin tilini menneen miinukselle ja en saanut mitenkään laitettua tai siirrettyä äkkiä rahaa brittitililleni. No, saapahan tuo armas Lloyds-pankki siitä itselleen sitten £45. Kävin pankissa valittamassa ja he laittoivat viestiä Englantiin (koska olen siellä vielä kirjoilla), mutta aika hiljaista on ollut tällä pankkisäätörintamalla.Taidan erota tästäkin yrityksestä mahdollisimman pian, kun tiedän, että moni muu toimii edes hitusen paremmin.


Aloin tässä sitten miettimään, että sattuuko Suomessa tämmöistä ovelaa kavaltamista? Itselleni kaikki tämmöiset sattumukset ovat tapahtuneet tällä saarivaltiolla, jolla ei lähetetä kuitteja, ei laskuja ja kaikki menee suoraveloituksella. Jäi hieman kammoava olo ja pelkään, että kukahan muu yrittää viedä rahani. Olen suomalainen, olen sinisilmäinen ja luotan siihen, että ihmiset tahtovat hyvää ja en voi vain uskoa, että yrityksien tavoite on kyniä ihmisiltä rahat. Koska eihän meillä Suomessa, eihän?

Minne virta veneen vie?

Jos joku kysyisi multa, että missä haluan asua tulevaisuudessa, en todellakaan osaisi vastata. Suurin osa sydämestäni on Suomessa, jossa on kuitenkin koti ja 19 vuoden varrelta kasa muistoja. Mutta riittävätkö ne syyksi palata sinne loppuelämäkseni?


Tällä hetkellä olen täällä, kesällä Suomessa, syksyllä Turkissa ja hieman reilun vuoden päästä toivottavasti Australiassa tai jossain muualla Euroopan ulkopuolella toteuttamassa unelmiani. Sen jälkeen pitäisi vielä hetki opiskella ja valmistua. Tämä kuulostaa organisoidulta ja kovin loogiselta, mutta mitä kaiken tämän jälkeen? Haluanko opiskella maisteriksi? Väitellä itseni tohtoriksi? Haluanko matkustaa vai asettua aloilleni?

Tässä vaiheessa, kun olen elänyt vasta kahdessa maassa, en osaa nimetä tarpeeksi mielekästä maata tulevaisuuttani ajatellen. Britteihin en jää, se on varmaa. Suomi on hyvä maa, mutta riittääkö se? Entä ne kielelliset rajoitteet? Pystyisinkö asettua Ranskaan tai Kiinaan (ei sillä, että kumpaankaan hinku olisi)? Mitä loppujen lopuksi edes haluan? Tuttua ja turvallista vai uutta ja unelmaa? Lähelle vai kauas? Lämpimään vai kylmään?

Nojoo, ehkä ihan turha miettiä näin pitkälle. Elän nyt, olen tässä ja en voi tietää huomisesta. Silti välillä miettii, että minne elämä minua kuljettaa. Voihan se olla, että uhoamiseni jää uhoamiseksi ja kotiudun Suomeen mahdollisimman pian tai koen jonkunlaisen epärealistisen heräämisen ja rakastun Britanniaan. You never know.
 
My momma always said, 
"Life was like a box of chocolates. 
You never know what you're gonna get." 
Forrest Gump, 1994


Kuva Googlesta

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Perfektionismi, perfektionism, perfectionism

Ei muuten oo helppoa, kun aina kurssityön deadlinen lähestyessä sisälläni alkaa heräillä perfektionisti. Nytkin taas kerran hieman hienosäädin tekstiäni, jonka palautuspäivä on onneksi vasta viikon päästä, noin 5 tuntia. Ja mitä sain aikaan? Deletointia, tuskallisen parempien lähteiden etsimisoperaation, lisää deletointia ja pari lisä kappaletta. Huoh, kun mikään ei kelpaa ja haluaisi vain deletoida koko tekstin.

En koe olevani perfektionisti monessakaan asiassa. Tai tietysti tykkään tehdä asiat kunnolla ja ehkä hieman paremminkin, mutta en koe, että minun pitäisi näyttää Angelina Jolielta ja juosta nopeampaa kuin Usain Bolt. (En kyllä valita jos herään huomenna ja omaan edes toisen noista asioista). Mutta koulutyöt aiheuttavat suurta tuskaa. En vain voi palauttaa työtä jos se on ihan ok, koska ihan ok ei riitä. Se pitää olla hiottu ja harkittu, tarkka ja tuumattu. Kaikki pitää olla kohdillaan ja jos tulostuksen jälkeen huomaan pienenkin virheen, olen valmis tulostamaan työn vaikka 70 kertaa, koska sen_on_pakko_olla_hyvä.

Siltikään arvosanani kurssitöistä eivät ole hiponeet taivaita. Ovathan ne juuri ja juuri ylittäneet sen A:n rajan, mutta harmittaa, kun palaute ei ole kriittistä ja ohjaavaa, vaan lähinnä "Well done", joka ei paljoa vihjaa millä tavalla voisin parantaa. Entä jos en laittaisi tätä kamalaa vaivaa niihin töihin, jäisinköhän sitten juuri siihen A:n alle roikkumaan? Niin no, en voi tietää, kun sisäinen perfektionisti ei sitä sallisi.

Tässä vielä hieman piristystä (tai aika depressiivistähän tuo musiikki - melikesmelikes) suomalaiselta artistilta, josta en ollut ennen kuullutkaan. Tää kappale on ainakin hyvä, mutta löyty siltä kyllä pari vanhempaa, joista en tykänny yyyhtään. Tykkään myös paljon tuosta videosta. Siinä on aivan ihana Suomi-fiilis ja jotenkin niin tuttua ja turvallista (esim. noi Elloksen ilmaislakanat jotka meiltä ainakin joskus löytyi kotoa).


Tää biisi, joka on soinut nyt tämän illan repeatilla todistaa myös sen, että aika menee nopeesti. Kappale on 4.11 minuuttia pitkä ja tuntuu, että se joka ikinen kerta kestää vain maksimissaan minuutin ja koko ajan saa olla klikkailemassa uudestaan päälle.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Oh such a sunny day

Tänään nukuin jopa yhteentoista, jonka jälkeen jumitin taas vaihteeksi koneella ja nautin kaurapuurostani. Sen jälkeen toteutin loistosuunnitelmani, joka pujahti mieleeni viime yönä. Päätin juosta 4.5km kampukselle kuntosalille, käydä tekemässä kaaaiikki lihakset ja juosta takaisin. Otin bussikortin varmuuden vuoksi mukaan ja vesipullon käteen, koska aurinkoinen päivä enteili nestehukkaa. Menomatkalla totesin, että todellakin tulen bussilla kotiin, koska tämä maisema on jo niin nähty ja ei ole tarpeeksi energiaa. No sitten tein 45min reenin salilla ja keskimäärin kaksi miljoonaa vatsalihasta ja päätin, että juoksen kotiin. Tulin joenvartta pitkin (jonka kautta viime joulukuussa käveltiin Larissan kanssa kotiin), eli pidempää reittiä kotiin ja jaksoin kuin jaksoinkin juosta ihan pääkadulle asti. Tällä kertaa maisemat olivat hieman erit; aurinko paistoi, miljoona ihmistä piknikillä ja kävelyillä, kaikkialla vihreää ja kukkaisaa. Ahhh, aivan ihana reitti juosta.


Sitten oli tarkoitus lähteä Revolutioniin terassille, mutta se jäi vain haaveeksi, kun kaikki keskustan baarien/kahviloiden/ravintoloiden terassit oli iha tupaten täynnä. Täällä se ei ole edes niin yleistä, että baarilla/pubilla on terassi, kai ne Skotit tykkää istua sisällä pimeässä.


Noo, sitten kauppaan hakemaan jätski ja Larissan luo, jonne sitten jumituttiinkin, kun kaikki oli niin väsyneitä. Mutta ehdinpä nauttia säästä ainakin lenkkeillessäni. Ja huomenna pitäisi paistaa aurinko myös koko päivän.

Tämä mies pelasti launtai-iltani


Eikää, ton videon upottaminen on estetty. No klikatkaa tuosta "Katso Youtubessa.

Niin ja mitä opimme?  
Don't judge a book by its cover.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Must on tullu (urheilu)hullu

Kertoisin juttuja, jos olisi juttuja. Oon ollu koko viikonlopun kotosalla lukuunottamatta eilistä urheiluinnostusta (ensin spinning + sali ja illalla vielä 40min juoksulenkki) ja tän päivän shoppilua, joka sisälti näön testauksen ja investoinnin uusiin linsseihin. Niin ja kävin taas lenkillä rannalla.

Tajusin tänään, että oon pääsy kesäkuntoon. En todellakaan ulkonäöllisesti vaan fyysisen kuntoni perusteella. Juoksin tänään 45min ja jaksoin sen kevyesti, vaikka olikin enimmäkseen vastatuuli ja ärsyttävät portaat tuossa loppumatkalla. Nautin niin paljon nykyään lenkkeilystä, koska jaksaa juosta, etenkin nyt kun enimmäkseen harmaisiin päiviin on kuulunut aurinkoinen ilta. Ennen se oli aina kamalaa pakkopullaa, johon jo pelkästään henkinen valmistautuiminen kesti päiviä. Ja itse lenkit oli tuskaa, kun pohkeisiin sattui ja happi loppui ja motivaatio puuttui ja jo vartin jälkeen oli valmis kaatumaan ojaan ja jäämään sinne. Vaikka se nytkin hetkittäin on tuskaisaa, niin todellakin sen jälkifiiliksen arvoista. Pienenä ongelmana on ollut nyt päiviä kestänyt selkäkipu, johon fysioterapeutti/hieroja neuvoi liikuuntaa. Mutta miten liikkua kun jo käveleminen sattuu? Joojoo, voi pyöräillä, mutta oon jo vähä väsyny siihe, ku kävin tälläkin viikolla 3 kertaa spinningissä.


Toivottavasti tää urheiluinnostus jatkuu ja jatkuu, koska se kuitenkin parantaa elämänlaatuani hurjasti. Ei ehkä sen puolesta, että erakoidun ja oon tylsä kun en enää käy missään, että jaksan huomenna taas urheilla, mutta sen puolesta, että pysyn terveempänä ja jaksan enemmän.

Noniin, tulipa taas kerrottua jänniä juttuja. Mut mistäpä voisin kertoa, ku mun vuorokausiin nykyään kuuluu 9h unet, pari tuntia urheilua, pari tuntia nettitelkkua ja pari tuntia kurssityötä. No onneksi pian on kesä ja Suomi (enää 31 päivää ja 20 tuntia, kunnes laskeudun Helsinki-Vantaalle) ja ehkä saan elämääni edes hieman enemmän menoa (niin ja olisi sitä menoa, mutta tykkään olla tylsä ja kotona).

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Source Code

Käytiin eilen tsekaamassa toimintatrilleri, Source Code, jota tähditti ah-niin-ihana Jake Gyllenhaal. Tänne  teattereihin sci-fi vaikutteinen elokuva taisi tulla jo tämän kuun alussa, mutta Suomessa sen näkee vasta 13.5. alkaen.


En jaksanut kirjoittaa synopsista, joten poimin sen Finnkinon sivuilta:

Kapteeni Colter Stevenson (Jake Gyllenhaal) herää tuntemattoman miehen ruumiissa ja huomaa olevansa mukana pelastusoperaatiossa. Hänen tehtävänään on löytää lähijunan pommilla tuhonnut terroristi. Stevenson saa tietää joutuneensa osaksi hallituksen masinoimaa koetta, jossa testataan uutta teknologiaa nimeltä ”source code”. Se on ohjelma, jonka avulla hänet voidaan siirtää toisen henkilön ruumiiseen tasan kahdeksan minuutin ajaksi ennen tämän kuolemaa. Toinen pommi uhkaa aiheuttaa tuhoa Chicagon keskustassa, joten Colterin on elettävä junaturman uhrin viimeiset minuutit yhä uudestaan ja uudestaan selvittääkseen pommittajan henkilöllisyys ja estääkseen seuraavan iskun.


Omasta mielestäni leffa oli ihan ok ja loppu juuri sitä mitä kaivattiinkin ja arvailtiinkin Larissan kanssa jo elokuvan puolessa välissä. Jälkikäteen koko porukka oli hieman sekaisin missä todellisuudessa kukakin oli elokuvan loppuessa ja nyt meillä onkin Facebook keskustelu aiheesta ja pohditaan eri ongelmia Wikipedian sivun perusteella (en suosittele lukemaan, jos haluaa katsoa elokuvan, koska sivu selittää koko juonen).


Eilen päivällä sitten kävin pari tuntia yliopistolla ja hain samalla henkilöstöhallinnan kurssityön, josta puhelin paljon tuossa kuukausi sitten. Vetäsinpä taas 70%, josta oon tosi tyytyväinen, koska luulin ymmärtäneeni kysymyksen väärin. Sitten kiertelin kaupoissa ostamatta mitään ja ihmettelin kännisiä ihmisiä ruokakaupassa kello 18 ja etenkin sitä kännissä ja raskaana olevaa naista. Mihin tämä maailma (Skotlanti) on menossa?


Kuvat Googlesta