sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Talvikenkäkriisi on alkanut

Talvikenkien tarve ei ole ehkä ihan vielä huipussaan, kun ulkona sataa vettä lähes kaksneljäseitsemän. Mutta välikenkäkriisi on kuitenkin käynnistynyt ja niillä samoilla kengillä voisi sitten pärjätä talvenkin. Pitäisi pikkuhiljaa myös kaivaa kaapista esiin viime talvena ostetut syyssaappaat (jep, Aberdeenin talvi equals Suomen syksy) ja alkaa pohtia, että mistäs taion uudet popot. Jos kesällä pitää olla 10 paria kenkiä, niin miksi syksyllä/talvella/keväällä pitäisi olla vähemmän? Jos ette ole huomannut, niin pukeutumisen suhteen Suomessa on tosiaan vain kaksi kautta: kesä sekä sytake (eli syksy-talvi-kevät) ja hyvin usein tuo valoisampi vuodenaika muistuttaa myös tuota sytaketta. Eli siis kun kesä on nyt ohi niin pitäisi alkaa valmistautua tuohon masentavampaan vuodenaikaan. Tänä viikonloppuna olen ostanut kaksi takkia ja yhden toppaliivin, niin nyt on siis siirryttävä kenkiin. Takeista ja muista ostoksista huomenna lisää!

Kävimme perjantaina duunikaverin kanssa pikavisiitillä sample salessa Katajannokalla. Siellä oli kasapäin Uggeja ja muita merkkejä. Olisin mielelläni ostanut yhdet saappaat, mutta kiitos lentopallo-lapsuuden ja huonojen geenien, pohkeeni eivät pidä saappaista. Työkaverini osti kivat nilkkurit, mutta itse taas kerran lähdin tyhjin käsin kotiin. Ne Uggin lampaannahka saappaat karvasisuksella olisivat olleet täydellinen ostos talven pakkasille. Nyt täytyy siis jatkaa metsästystä.

Haluaisinkin ostaa semmoiset perusbootsit, joita nykyään näkee kaikissa kaupoissa. Missään ei vain ole juuri semmoisia kuin haluaisin. Liian miehekästä, massiivista, vääränlaista kärkeä tai budjetin ylittävää kenkää kyllä löytyy, muttei sellaista sopivaa, josta mielellään saisi vielä pohjallisen vaihdettua minulle suunniteltuun pohjalliseen. Tällaiset innostavat juuri nyt:


Mistä siis löytää  mustat (tai ehkä ruskeat?), korottomat ja nahkaa olevat täydelliset bootsit? Noita vasemmalla ylhäällä olevia Biancon nilkkureita olen kokeillut pari kertaa. Pohjaa ei saa pois ja liiallinen maskuliinisuus häiritsee. Vagabondinkin mallit (oik ylä&vas ala) on myös ihan ok. Nellyltä olevat bootsit (oik ala) ois aika jees, mutta en millään jaksaisi postituksia ja säätöä. Noidenkin hinta oli ehkä hitusen liian korkea välikausikengistä. Vaikka niitä kyllä tarvitsee Suomessa asuessa kaikista eniten. Sade ja kalliit nahkakengät eivät kuitenkaan sovi samaan lauseeseen. Help me!

lauantai 29. syyskuuta 2012

Sieniä ja kookosta

EDIT, 8 tuntia myöhemmin: onko noi sittenkin suppilovahveroita? Teksti on nyt muokattu sen mukaan, että ne onkin niitä eikä kantarelleja :D jep, Jenni-the-sieniasiantuntija

Mulla alkaa vähitellen kertyä noita juttuja tuonne luonnoskansioon, mutta pakko päästä jakamaan syksyinen lauantailounas teidän kanssanne!

Mulla on ala-asteelta traumaattinen muisto ruokailusta, jossa me koko koulun 30 kilttiä lasta istuimme syömässä risottoa. Muistan kun joku iljettävän tuntuinen osa ruokaa nirskahti hampaissani ja ihmettelin, että mitä ihmettä tämä on. Opettaja kuittasi sen olevan vain kanaa tai jotain muuta harmitonta. Myöhemmin selvisi, että kyseessä olikin ollut sieni-kanarisotto, jolloin päätin, että neverever again sieniä. Sen jälkeen olen vihannut niitä. Sitten tässä varhaisaikuisuudessa joskus vuosi sitten maistoin voissa paistettuja tuoreita kantarelleja ja totesin, että ei nämä olekkaan niin pahoja. Pahin ongelma silloin lapsena oli ollut juuri se koostumus ja tölkkisienen maku. Sama juttu kuin kirsikoissa: esanssiset tölkkikirsikat on ällöjä, mutta tuoreet ovat superherkkua, eiksje?

Tänään sitten kävelin sieni-marjakojun ohi ja näin, että litra suppilovahveroita maksaa tarjouksessa vain 2 euroa. Toisen kerran ohi kävellessäni pysähdyin ja ostin. Uskon, että mulle sais myytyä vaikka moottorittoman Neuvostoliitto aikaisen Ladan, jos se vain olisi tarjouksessa. Ostoksestani seurasi kamala googlettelu kotimatkalla: mitä tehdä sienistä, miten niitä paistetaan, miten säilötään, miten pakastetaan? Sienineitsyt oli ihan hukassa. Lopputulos oli suppilovahvero-ruissandwich. Ja nam, olihan se hyvää.


Jälkkäriksi halusin myös jotain uutta. Kookosloverina päätin vihdoinkin kurkata kookosmaidon ravintosisällön, jonka jälkeen päädyin ostamaan light-kookosmaitoa. Tein smoothien, jossa oli 2/3 kookosmaitoa tölkistä, mustikoita, rahkaa ja hieman makeutta stevialla. NAMI! Herkutteluhetkiin ostan sitten sitä true coconut milkiä, jossa on energiaa triplasti enemmän.


Yleensä syön munakasta eri täytteillä, munakokkelia, sosekeittoja tai smoothieta. Välillä on siis mukava vetää ihan villiksi ja kokeilla uusia juttuja. Sieniä menee vielä reilu puolikas siitä litrasta pakkaseen, jotta voin sitten talvella syödä niitä D-vitamiinin tarpeeseen.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Kynnet kuntoon - Liukuvärilakkaus!

Olette varmaan huomanneet blogissani kasvavassa määrin näkyvät kuvat erilaisista kynsien lakkauksista. Aiemmin duunipaikkani ovat hidastaneet minua lakkailun suhteen ja kaikki muut vuodet taas olen ollut laiska. Olen aina omistanut paljon kynsilakkoja, mutta aiemmin vihasin sitä kuivattelua ja liian kapeita lakkasuteja ja kaikkea muuta siihen pitkään ja tuskalliseen prosessiin liittyvää. Keväällä sitten ostin alus- ja päällyslakat, löysin Rimmelin lakan, jossa oli täydellinen sivellin ja nyt vihdoinkin kuukausi sitten sain kovan innostuksen liukuvärilakkauksista. Uskokaa tai älkää, mutta liukuvärien töpöttely on paljon vähemmän hermoja raastavaa kuin kynsien tavallinen lakkaaminen.

liukuvärilakkaus
Yritän nyt siis innostaa teitäkin, jotka ette ole vielä kokeilleet. Itselläni haastavin osa oli kävellä kauppaan ostamaan meikkisieniä, koska niitä en ole omistanut vuosiin. Meikkisieni kannattaa leikata kynnen levyiseksi, jonka jälkeen siihen lisätään minimissään kahta eri lakkaa. Ja tiedän, lakkaa menee kynsien yli, mutta siksi meillä on ne topsipuikot (mistähän tämäkin nimi tulee?) sekä kynsilakan poistoainetta. Alle kannattaa myös laittaa aluslakkaa tai valkoista kynsilakkaa ja päällisen voi sitten varmistaa päällyslakalla. Lakasta riippuen kynsi saattaa vaatia muutamaa kerrosta ja lakkaa kannattaa lisäillä sieneen muutaman kynnen välein. Päälle voi sitten heittää glitteriä tai liukuvärin voi tehdä epäsymmetrisesti vinoon. Mitä vain! Innostukaa, niin minäkin tein!


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Mustikka-rahkaletut

Juuri motivaatiosta avauduttuani ei ehkä pitäisi myöntää tätä, mutta tänään lenkkarit sitten tosiaan vaihtuivat herkutteluun. Alkuperäinen suunnitelma oli siis ihan toinen. Bongasin vähän aikaa sitten mustikkaiset rahkaletut ja olihan ne pakko testata. Olen tehnyt ennenkin rahkapannaria, mutta en kyllä voi väittää sen olleen kovin erikoista. Nyt tein puolikkaan ohjeen mukaan ja lisäsin hieman leivinjauhetta, öljyä sekä pakastemustikoita. Huh, kun olikin hyvää!


Maistuis varmaan sullekkin? ;)

tiistai 25. syyskuuta 2012

Onko urheilu ikuista motivaation metsästystä?

Meitä urheilijoita on moneen lähtöön: on niitä, jotka tekevät sillä rahaa ja on niitä, jotka urheilevat, että voisivat joskus tehdä sillä rahaa. On myös niitä, jotka urheilevat yhteiskunnan paineen alla ja niitä, jotka nauttivat jokaisesta juoksun askeleesta tai suksen sivalluksesta. On niitä, joille ei millään maistu ja sitten on niitä, jotka eivät vain voi lopettaa. On urheilijoita, joita motivoi nopeampi vauhti, kevyempi keho, pidemmät matkat tai yhteinen touhuaminen. Tai sitten on urheilija, jossa yhdistyy vähän kaikkea sulassa ristiriidassa. Itse olen juuri tällainen urheilija. Teen sitä osittain oman hyvän olon takia ja osittain yhteiskunnan paineiden alaisena. Keksin myös monta asiaa, jotka kannustavat, mutta silti kaiken sen mielihyvän keskellä painin lähes päivittäin motivaation kanssa.

Hyvin usein kyseenalaistankin, että miksi ihmeessä edes urheilen; se kun ei tunnu näkyvän yhtään missään ja aiheuttaa välillä käsittämätöntä turhautumista. Muistan, että hyväksyin kehoni paremmin muutamia vuosia sitten, kun rasvaprosenttini oli nousussa ja sallin herkut aina, kun vain halusin. Tähän aikaan en edes muista ottaneeni paineita siitä, että miltä näytin. Itse asiassa koin samat fiilikset uudelleen tänä kesänä, kun polveni pakotti tauolle ja päätin ottaa chillisti urheilun ja ruoan suhteen. Kun ei urheillut ja katsonut mitä syö, niin asiaa ei oikeastaan voinut edes surra. Ehkä siis mieluummin oikeasti istuisin kotona syömässä lettuja ja katsomassa nettitelkkua. Vai istuisinko?


Vaikka paininkin näiden asioiden kanssa viikoittain, välillä jopa päivittäin, niin silti ravaan siellä salilla ja lenkillä. Uskon, että olisin pettyneempi itseeni, jos lopettaisin kokonaan. Kesällä kuitenkin tiesin, että aloitan urheilun kunhan ensin kerään hieman motivaatiota. Minulla on yleensä puolen vuoden välein aina tämmöisiä totaalisia motivaation menetyksiä, jolloin pitää pysähtyä ja lopettaa, jos siltä tuntuu.

Lähes joka päivä siis kohtaan ongelman, että lähteäkkö urheilemaan vai jäädä kotiin syömään, nukkumaan ja lepäämään. Silti lähes joka kerta päätän heittää urheiluvermeet niskaan ja lähteä. Miksi? Niin, sitähän minä tässä pohdinkin. Ehkä siksi, että seuraavana päivänä lihaksissa tuntuvat kivut kertovat, että taas minä jaksoin. Tai ehkä siksi, että marjasmoothie maistuu urheilun jälkeen sata kertaa paremmalta. Ehkä nopeampi vauhti, pidempi matka, painavemmat painot ja treenistä kertovat lihaskivut sitten tosiaan motivoivat minuakin. Entä kun keksii jotain uutta? Lauantain treenin seurauksena tajusin, että laiskan jalkaprässäilyn sijaan pystyn oikeasti tekemään 50 kiloa painavemmilla painoilla. Siis oikeasti, lisäsin painoihin yli puolet! Juoksin myös tänään iltalenkin yllätysvauhtia ja kotiin tullessa nautin ihanan smoothien. Hassua tässä sinänsä on se, että ne motivaatiot välähtävät mieleen vasta treenin jälkeen. Kunpa vain muistaisi nämä asiat siinä vaiheessa, kun taistelee laiskottelua vastaan. 


Eli kyllä, omalla kohdallani urheilu on ikuista motivaation metsästystä. Silti se vain kannattaa. Ja jos joku päivä motivaatio hukkuu kokonaan, niin pysähdyn ja lupaan metsästää sen uudestaan. Eihän tässä muuten olisi enää mitään järkeä.

Olenko yksin motivaatiometsästyksen kanssa? Mikä teitä motivoi?

maanantai 24. syyskuuta 2012

Tehokas maanantai

Nukuin tänään pommiin. Tai ainakin periaatteessa, sillä harjoittelijana suositeltiin tulemaan ennen ysiä töihin, vaikka liukuva salliikiin normaalisti kello 10 asti. Noh, heräsin puoli 9 ja olin töissä noin 8.59. Aika ylpeä suorituksestani. Ensimmäiset pari tuntia meni töissä pahemmassa koomassa kuin ikinä ennen ja tiesin jo perjantaina, että siellä minua odottaa yksi kampanjan nettiin lataus. Väsymys ja kamppiksen lataus eivät vain sopineet yhteen ja ajatusten kokoamisessa menikin pieni tovi.

Pääsi sieltä duunista joskus kotiinkin. Kuskasin kauniin chilin-punaisen radio toasterin kotiin ja matkalla kävin vielä hakemassa Asoksen paketin Hakaniemen postista. Peplumhelmainen paita ei ollukaan niin hyvä kuin ajattelin, mutta kun tajusin palautuksien Suomesta maksavan minimissään 10 euroa, niin päätin pitää tuon noin 17 euroa maksaneen paidan. Yksi syy siis ikävöidä Brittejä on Asoksen ilmaiset palautukset. Nyt siis lakkoilen Asoksen suhteen kunnes palaan Skotteihin. Tilasin myös kellon, joka on onneksi suhteellisen ok.

Illemmalla raahasin itseni salille, jossa vedin yllättävän hyvän intervallijuoksun, vaikka väsymyksestä päätellen olisi voinut olettaa käyvän näin. Toisaalta, intervalleja juostessa vauhti saattaa välillä olla lujakin ja silloin yleensä näytän tältä. (Hehe, hyvät youtube -havainnoillistamiset) Onneksi yleensä kuitenkin käytän juoksuhousuja niin ei hammeen helemat jää vällii. Anyways, reeni oli semihyvä ja huomenna sitten vielä tehokkaammin.


Kattilassa porisi juuri huomisen lounas. Tällä kertaa soppaan uppos kuullotettu sipuli, pakasteparsaa, pakastepinaattia, ruohosipulia, vihanneskuutio, ruokakermaa ja mustapippuria. Näyttää ällöterveelliseltä, mutta oikeasti parsakeitto on yksi sosekeittolemppareistani.

Huhhuh, olipas vuosisadan lifestyle-postaus.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Syksyisiä sohvahetkiä

Selvisin Helsinkiin, taas. Miksi junassa alkaa aina väsyttää niin tuhottomasti? Pelkään aina vain kuolaavani jonkun olkapäälle tai tekeväni jotain muuta outoa. Miksi myös aina ravaan muualla kuin missä asun? Tai oikeastaan, miksi pitää ravata siellä Tampereella ja sitten kun siellä asuu niin olla tyytymätön siihen? Tylsistynyt ja 'siis niin kokenut jo sen kaupungin'. Noh, nyt tulee taas pientä taukoa. Seuraavaksi pitäisi lähteä joku viikonloppu käymään Härmässä. Syömään, nukkumaan ja tekemään ei-yhtään-mitään.

Tämän kaiken elämän pohtimisen lisäki halusin kertoa, että tein ystäväni Heidin kanssa pienen vaihtokaupan, jossa sain itselleni kivan tuolin. On aika rasittavaa katsoa nettitelkkua puolen metrin päästä kovalta tuolilta. Eli 5-0 mulle, kun pääsin eroon jostain turhasta tavarastani ja sain itselleni syksyn must have esineen. Missä muuten lukisin, joisin teetä ja palelisin viltin alla? Ainiin, noin hienoja pitsisiä tyynynpäällisiä ei muuten saa kuin tilaustyönä mummon virkkuukoukusta!


Ps. Oon kuunnellut Evaa&Manua kirjaimellisesti koko päivän. Löysin heidän levynsä nimittäin Groovesharkista.

Viikonloppu

Arkipäivät aina laahustavat samassa kaavassa, mutta viikonloppuisin sitten tuntuu taas aika loppuvan kesken. Perjantai meni tosiaan toimistolla kuunnelleen eri medioiden esitelmiä ja syödessä ja juodessa. Voitin yhdeltä medialta jopa OBH Nordican radio toasterin!

Tampereella olin vasta joskus kymmenen aikoihin. Eilen sitten käytiin salilla niin, että nyt tuntuu lihaksissa enemmän kuin ikinä ennen ja sieltä sitten kiirehdittiin Telakan jonoon, että saisimme liput Evan&Manun keikalle. Evan&Manun lisäksi siellä soitti Tiiv Helinä, joka meiltä meni ihan ohi sekä Satellite Stories, joka oli oikeastaan aika hyvä. Olin vaan niin jälkifiiliksissä Evan&Manun keikasta, että unohdin keskittyä enemmän. Emme siis olleet ostaneet lippuja ennakkoon ja saimme perjantai-iltana kuulla, että jäljellä on enää parikymmentä lippua. Eli mentiin siis jonottamaan ennen kuutta, jolloin ehdimme juuri saada liput. Keikan jälkeen tuli sitten käytyä Passionissa, jossain Tahmelan pikkupubissa ja Pispalassa lettukesteillä. Hyvä ilta!


Viikonlopun saldo on siis Evan&Manun nimmarit puhelinkotelossani, leivänpaahdin-radio sekä paaaljon ruokaa!

Ps. Eva&Manu oli ihan käsittämättömän uskomattoman hyviä livenä. Keikoilla kiertämättömälle ihmiselle taisi nyt vihdoinkin tulla vastaan bändi, jonka keikkoja pitää alkaa seurata. Seuraavaa siis odotellessa!

torstai 20. syyskuuta 2012

Torstai on tiskausta täynnä

Tänään periaatteessa alkoi viikonloppuni, sillä huomenna on koko firman joku tapahtumapäivä. Huomenna illalla hyppään sitten taas junaan ja suuntaan taaaaas Tampereelle. En kuitenkaan ole puolitamperelaistumassa tässä, mutta kun Evalla ja Manulla on keikka Telakalla ja sitä halutti lähteä kuuntelemaan, niin pakkohan se on. Nyt on taas siis ikuinen kriisi päällä: miten siivota, tiskata ja pakata, kun ei huvita? Kurkkukipukin helpottui tänään niin ajattelin uskaltaa lähteä salille juoksemaan intervalleja ja treenailemaan yläkroppaa.

Tässä hieman Eva&Manu -fiilistelyjä.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Työharjoittelu

Luin juuri postaukseni siltä päivältä, kun hyväksyin työharjoitteluni. Siitä tuntuu olevan jo pieni ikuisuus, kokonaiset 3 kuukautta. Muistan silti sen hetken ja tunteen niin hyvin; jännitti hyväksyä työ, jossa olisin kokonaisen vuoden, mutta Helsinki innostutti niin, etten ollut pysyä housuissani. Sain kuitenkin sutia paikoillani vielä hetken, koska muutto (ahdistavan kämpänetsimisprosessin jälkeen) oli vasta parin kuukauden päästä. Olin niin happy chappy silloin, että oksat pois.

Ja onnellisuus työn puolesta ei ole kadonnut mihinkään. Olen puhunut siitä aina siellä täällä lauseiden välissä ja kertonut kuulumisiani. Nyt näin reilun kuukauden jälkeen voin todeta, että työ on niin sitä minua. Toisaalta en ehkä osaa verrata sitä muuhun, koska tämä on ainut alalla tekemäni työ. Olisiko joku muu vielä enemmän sitä minua? Onneksi kyseessä on kuitenkin suurempi markkinointiyritys ja pääsen ainakin pintaa hipoen tutustumaan muihinkin eri osa-alueisiin. Kuitenkin, kun saan istua näyttöpäätteen ääressä hartiat jumissa ja silmät sikkuralla tuijottamassa Googlea ja sen eri ohjelmia, Facebookia, tekemässä mainoksia ja intoilemassa uudistuksista ja sosiaalisesta mediasta, niin koen tekeväni sitä mistä pidän. Loppupäivän kestävä puolisokeus ja kasvavat hartiahierontakulut eivät siis haittaa. Oikeasti. Plussana itse duunin lisäksi on nuori ja mukava työporukka sekä sopivan usein olevat mediakemut.


Eli olen tyytyväinen työharjoittelupaikkaani. Se todellakin oli kiven alla, mutta taisinpa kääntää juuri sen oikean kiven!

maanantai 17. syyskuuta 2012

Autumn, you are scary

Olen tässä nyt huomannut yhden asian. Syksy on saapunut erittäin sneekysti. Kävelin (ratikan mentyä naamani ohi) salille ja nautiskelin kuoritakkini sisällä suhteellisen lämpimästä tuulesta. Sitten kun lähdin salilta niin ovella tuli vastaan kamala sade ja tuuli. Onko tämä nyt sitten kivaa?

Illat ovat pimenneet jo heinäkuussa ja sateet suorastaan tuplaantuneet viime viikkojen aikana. Näitä pahempia ovat kuitenkin aamut. Heräsin tänä aamuna seiskalta ja uskaltaisin väittää, että aamuvalaistus oli ehkä puolet surkeampi kuin perjantaina. Voiko se tapahtua näin hetkessä, yhdessä viikonlopussa? Vai ehkä oli vain tavallista valottomampi aamu? Pilvi auringon edessä? Ehkä odotan huomiseen, ennen kuin teen viimeisen tuomion tästä säästä ja syksystä ja pimeydestä ja loppumasta kaamosmasennuksesta.


Jos totta puhutaan niin tuleva talvi vähän jänskättää. Etenkin ne pilkkopimeät ja kylmät aamut. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen käynyt vain lomailemassa niiden pimeimpien ja kylmimpien kuukausien aikana. Lomaillessa on kuitenkin ollut se etu, että olen voinut nousta sängystä kello 12 päivällä, kun aurinko jo kimmaltaa kaiken peittävällä lumiharsolla ja pakkanen narisee nurkissa, kun itse istuskelen sisällä (kymmenen joulutorttua ja pari suklaarasiaa naamani edessä). Mutta ei, nyt tulee talvi, kun töihin pitää mennä ajallaan ja juosta kylmästä ilmasta kilo untuvaa päällä kuumaan metroon. Miten tämäkin muka toteutetaan? Ennen tätä kyllä kuitenkin surisin sitä, että millä ihmeellä nousen klo 7 sängystä, kun ulkona on säkkipimeää. Hard times, sanoisinko. Ehkä olen taas hieman karaistuneempi tämän talven jälkeen.

Nyt loppui valivali ja laitan kynttilät palamaan ja illan Salkat pyörimään!

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Sunnuntain fiiliksiä

Vietin tosiaan viikonlopun Tampereella. Käytiin teatterissa, syömässä, juomassa parit, Ideaparkissa.. Perus Tampere-viikonloppu siis. Tulin vasta hetki sitten kämpille ja täällä on taas ihan kamala sotku ja en todellakaan jaksa nukkua, vaikka väsy onkin kova. On myös hieman flunssainen olo. Eli ei todellakaan jaksais nyt alottaa uutta viikkoa. Plaaah.


lauantai 15. syyskuuta 2012

Year ago

Olen todellakin yksi niistä ihmisistä, joka elää viime viikossa, tulevassa viikossa tai muistelee, että vuosi sitten olin.... Tästä johtuen muistinkin eilen, että tänään, 15. päivä siitä on tasan vuosi, kun lensin Istanbuliin. Tätä ajatusta pohtien on mukava tajuta, että miten paljon ihminen pystyy tekemään vuodessa. Olen ollut Istanbulissa, reissannut Turkissa, asunut Aberdeenissä, Tampereella ja Helsingissä. Ollut kahdessa eri yliopistossa ja kolmessa eri työpaikassa. Ja tästä kaikesta huolimatta tuntuu, että jumitan paikallani ja en ole tehnyt yhtään mitään. Ehkä on aika herätä ja tajuta, että olen ehtinyt tekemään paljon :) välillä on todellakin hyvä elää ajassa vuosi sitten, on joku aika, hetki, pysäkki, johon verrata tätä päivää.



keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kiitos, ihan hyvää kuuluu

Haluaisin niin kovasti nyt jutella jostain jonkun kanssa jotenkin. Ja koska olen tosiaan yksin kotona, niin juttelen teille. Asiaakaan ei kyllä sinänsä edes ole.

Eilen illalla kävin taas pitkällä lenkillä, nyt oli vuorossa Seurasaari. Nättiä sielläkin, nätti sää, nätti meri, nätti auringonlasku ja yksi puuskuttava Jenni. En siis ole istunut nettini ääressä koko ajan, niinkuin ehkä voisi päätellä viime postauksestani. Lenkin jälkeen tuli uni nopeasti  ja yhdeksän pitkän nukutun tunnin jälkeen heräsin tänään(kin) liian väsyneenä ja stressailin ekaa kertaa töissä, onneksi vain ihan hitusen. Nyt sitten olen istunut kotona, katsonut yhden Housen ja Salkkarit ja paistanut lettuja. Väsyttää, jäätää ja vielä pitäisi jaksaa pari aamua. Huomenna olisi illalla taas yhdet kekkerit ja perjantaina suuntaan sitten viikonlopuksi Tampereelle piiiitkästä aikaa. Miten nopeasti 5 viikkoa onkaan kulunut? Noh, ei kyllä oikeasti kovin nopeasti.


Sain jo taltutettua korkean tiskinvuoren (miten se aina kasvaa niin huomaamatta?) ja vielä pitäisi hieman siivota ja jopa ehkä pakata. Huomenna ehdin vasta myöhään illalla (ehkä pienessä hiprakassa) kotiin ja sitten perjantaiaamuna hitaasti hengitellessä en todellakaan ajatellut pakata. Silloinkin pitäisi olla jo klo 8.30 syömässä aamupalaa yhden firman piikkiin ja kuuntelemassa jotain infoja. Kivaa, kun elämä kuulostaa niin kiireiseltä, mutta to be honest, tää viikko on ollut ihme slow motion -meininkiä. Herää, töitä, syö, urheile ja nuku. Simppeli kaava, mutta alkaa jo ehkä hieman kyllästyttää?

Mitä teille kuuluu?

maanantai 10. syyskuuta 2012

How to make one very lonely girl veryvery happy?

Hei arvatkaa mitä? Mä sain elämäni takaisin, uuden syyn nousta joka aamu, piristeen yksinäisiin iltoihin. Sain seuraa pieneen yksiööni, seuraa pimeneviin iltoihin, seuraa arkisiin askareisiin. Ei, en oo vieläkään löytänyt miestä tai rakastunut. Mutta mun pieni ja ihana asunto sai kirsikan kakun päälle, pisteen iin päälle, viimeisen silauksen. Minä, minun asuntoni ja kaikki nämä 25 pientä neliötä saivat seuraansa uskomattoman nopean langattoman netin. Ja Elisa Viihteen. Ostin netin 1,5 viikkoa sitten, hain perjantaina paketin postista ja tänään vihdoinkin tuli tekstari, että nyt pitäisi toimia. Hyvästi siis naurettavan hidas puhelimen netti.

Katsoin juuri 5 jaksoa Salattuja elämiä ja viime lauantain Dancen hieman hyppien. Vihdoinkin pieni yksiöni tuntuu kodilta. Joooo, ei mulla sitten muuta. Nyt lähden salille ja illalla varmasti katson lisää Elisa Viihde-tililleni nauhoittamia ohjelmia. Tässä teille vielä ihana biisi piristämään maanantaita.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Lammassaareen pitkospuin

Makasin tänään klo 19 sängyssä naama kiinni Jo Nesbon lempparikirjasarjan ekassa osassa (hehe oon lukenu ne kaikki muut vahingos ennen tätä). Sillä hetkellä keksin noin tuhat syytä vetää peittoa lähemmäs korvia ja lukea vaikka se koko kirja loppuun. Mutta kiitos kofeiinitabletin ja jostain kolosta puskeneen "mun on pakko mennä urheilemaan"-ajatuksen, jaksoin heittää Jo Nesbot nurkkaan ja lähteä.

Olin jo ajatellut juoksevani jonkun perus Pasilaan-ja-takas-ja-Töölönlahti-ympäri -reitin, kunnes muistin Elokuun Saatilla -biisin ja pakkomielteen Lammassaaren pitkospuista. Kehitin kyseisen pakkomielteen kesällä, kun puhuivat YleX:llä kyseisestä paikasta. Katoin ennen lähtöä nopeesti reitin, mutta eksyin noin kymmenen kertaa ja 6km matka venähti varmaan ainakin kahdella kilometrillä. Ja sitten kun pääsin sinne Lammassaareen, niin käväisin nopeasti pitkospuilla, lintutornissa ja pakenin pimenevää syysiltaa. Ei oikein tehnyt mieli olla jossain pusikossa juuri sillä hetkellä, kun ilta pimenee liikaa.


Kotiin löysin onneksi paljon suorempaa reittiä. Toisaalta uusi maasto, uudet paikat, muutama eksyminen ja ihana (mutta liian viileä yhyyy) sää motivoi aika hyvin. Lenkki kesti yhteensä noin 1h 45min, josta kävelin varmaan 30 minuuttia. Testasin Kunto -lehdestä bongaamaani maraton-tekniikkaa: juokse 5min, kävele 1min. Se toimi, paitsi että tunnin jälkeen jalat alko luistaa aika hyvinkin ja jaksoin juosta kevyesti kovemmalla vauhdilla. Ahh, oli kyllä hyvä lenkki. Ihanaa, kun uudet pohjalliset ovat suoristaneet askeleeni ja selviän nykyään ilman suurempia kipuja.


Eli siis, etsikää tuntematon kohde ja tuntematon reitti. Mieluiten myös eksykää ja kerätkää lisäkilometrejä. Kuunnelkaa hyvää musiikkia, nauttikaa luonnosta ja hymyilkää jokaiselle vastaantulevalle. Hyvää huomenna alkavaa viikkoa kaikille! :)

Pahoittelut taaaas tärähtäneistä kamerapuhelinkuvista. Suunnittelen vieläkin alkavani harrastaa Yes Man -leffasta tuttua juoksuvalokuvausta.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Just like good old days

Eilen pitkästä aikaa tehtiin drinkkejä ja pidettiin hauskaa. Tampere-Heidi tuli mun luo joskus kasin aikaan ja vietettiin iltaa ensin mun luona tanssien ja riehuen ja jutellen ja juoden. Tämän jälkeen suunnattiin sitten Keskustaan.

Siitä onkin jo pitkä tovi, kun olen viimeksi käynyt baarissa. Taisi olla kesäkuun alussa. Siitä on vielä pidempi aika, kun mulla oli oikeesti hauskaa baarissa. Ihan mahtava ilta siis! Kamerani on täynnä outoja videoita, joissa tanssimme kuin viimeistä päivää. Eilen tuntui vielä hyvältä idealta julkaista ne. Nyt toisen katsomisen jälkeen ei ehkä enää niin hyvä idea :D

torstai 6. syyskuuta 2012

VÄLIVUOSI ENGLANNISSA

Vaikka blogini voikin aika selkeästi nimetä lifestyle-blogiksi, joka sisältää paljon diipadaapaa niin välillä on kiva kirjoittaa jotain hyödyllistäkin. Viimeisen  puolentoista vuoden aikana olenkin huomannut, että postaus opiskelusta Skotlannissa on ollut yksi eniten näyttöjä saaneista jutuista. Sitä kautta olen saanut myös yhteydenottoja ja kyselyitä liittyen elämään Skotlannissa. Ja se on mukava tunne, kun on voinut olla jollekkin avuksi. Siksipä ajattelin nyt kirjoittaa toisesta asiasta, josta aikoinaan tuli myös jonkun verran yhteydenottoja. Eli työskentely Britanniassa/välivuosi Britanniassa. Eli jos ei aihe innosta niin suosittelen skippaamaan.

Bloginihan alkoi aikalailla tasan tarkkaan 3 vuotta sitten, kun hyppäsin koneeseen ja lensin Lontooseen. Aluksi olin kolme viikkoa töissä erittäin pienessä kylässä lähellä Oxfordia, sen jälkeen suuntasin Tadworthiin Surreyn maakuntaan ja viimeisen Englanti-kesäni vietin Epsomissa/Tadworthissa työskennellen. Näistä jutuistahan voi lukea enemmän, kun kelaa sinne kolmen vuoden taakse. Olenkin alkanut hieman editoimaan ja korjailemaan sen aikaisia tekstejä, koska niissä kirjoitukseni on hyvin arkista, epäselvää ja epävirallista. Blogihan alkoi ns. päiväkirjana vanhemmille ja muille läheisille. Ehkä tämän hetkinen työnkuvanikin on saattanut vaikuttaa näihin sisältöpaineisiin. Olen myös aiemmin, hieman ehkä negatiivisemmissa tunnetiloissa kirjoittanut ajatuksiani kyseisestä vuodesta, että kannattiko välivuosi. Jos luette tuon jutun, niin älkää ottako sitä liian kirjaimellisesti, koska kirjoituksen ajankohta ei ollut ehkä helpoin elämässäni.

Eli miksi lähteä Iso-Britanniaan ja mitä siellä sitten tekisi?
Hyvin usein välivuotta pitävät (suomalaiset) lähtevät au pairiksi ja itsekkin suunnittelin ensin sitä. Siinä on varmaan hyötynsä, mutta oman kärsimättömyyteni vuoksi päätin lähteä ravintola-alalle. Vaikka kyllä sielläkin olisi tarvittu sitä kärsivällisyyttä. Etsin aika kauan töitä eri sivustoilta, kunnes huomasin muutaman hyvän (näin 3 vuoden jälkeen piti hieman Googletella löytääkseen..).

Oman työni löysin tältä Workabout-sivustolta. Hauska huomata näin 3 vuoden jälkeen, että sivu näyttää ihan samalta ja töitä näyttää yhä olevan. Koin tämän sivuston parhaaksi omalla kohdallani, koska työt alkoivat pian ja olivat pääasiassa ravintola-alalta. Vaikka suurin osa työpaikoista sijaitseekin Lontoon lähellä, niin sivusto tarjoaa koko maan kattavasti. Ja tuosta alkamisajankohdasta voisin todeta sen verran, että juuri tämmöiset live-in tyyppiset ravintola-/hotellityöt alkavat erittäin lyhyellä varoitusajalla. Itse stressailin asiaa koko kesän ja vasta viimeisinä viikkoina aloin löytää sopivia ilmoituksia.

Tietysti on paljon muitakin sivustoja, kuten yleishyödyllinen Gumtree. Näiden kahden lisäksi suosittelen ihan vapaasti etsimään erilaisia paikkoja hakukoneista, koska juuri se mikä minulle oli sopiva, ei ehkä ole muille sopiva. Itselläni oli tavoitteena live-in työ. Tästä voikin siirtyä seuraavaan eli..

Missä sitten asun?
Erittäin moni työpaikka tarjoaa asunnon ilmaiseksi, vaikka muistaakseni säädäntö muuttui juuri silloin 2009-2010, että siitä pitäisi periä joku pieni maksu. Ja tämä usein ilmaistaan ilmoituksessa, eli silloin kysessä on live in-job. Asunnontarjoaminen on kuitenkin omasta mielestäni aika suuri plussa, mutta suosittelen kyselemään siitä hieman tarkemmin. Missä se on? Jaatko sen jonkun kanssa? Onko lämmitystä? Montako asuu? Onko nettiä? Itse asuin kaikissa työpaikoissani joko B&B:n pienimmässä huoneessa, ravintolan yläkerrassa tai pubin takapihalla olevassa vajassa (jep, se oli melkein kuin vaja..). Yhdessä mulla oli naurettavan pieni huone, yhdessä taas iso ja kolmannessa jaettu. Toisessa netti, toisessa ei. Yhdessä ei saatu pitää lämmityksiä päällä kuin tiettyyn aikaan ja toisessa viima ei vetänyt sisälle asti. Se mikä Suomessa asuessa on itsestäänselvyys, ei tuolla Briteissä asuessa ehkä ollut. Ja tietysti ylläpitäjät haluavat pitää kustannukset minimissään, joten asumus voi olla suhteellisen alkeellinen verrattuna siihen mihin on ehkä tottunut. Voisin tiivistää: be prepared for absolutely everything. Niin ja jos nyt kuitenkin joudut etsiä asuntoa itse, niin suosittelen ehkä katselemaan tuolta Gumtreen asunto-osiosta. Britanniassa on paljon valmiiksi sisutettuja asuntoja. Samaiselta sivustolta etsin viime keväänä Aberdeen-asuntoni.


Entä saanko palkkaa? Kuinka paljon työskentelen?
Yleensä saa palkkaa. Riippuu tietty työnkuvasta ja paikasta. Itse sain ensimmäisessä paikassa muistaakseni noin 135 puntaa/vk ja tein naurettavan pitkiä päiviä, noin 10h ja 6 päivää viikossa. Toisessa paikassa sain 145 puntaa/vk + tipit (noin 20e) ja tein viittä päivää viikossa hieman vähemmillä tunneilla. Viimeisessä paikassa maksoin jopa veroja ja tienasin tuntipalkkaa muistaakseni noin 5.80 puntaa/tunti + tipit. Viimeinen työ olikin aika tienesti, koska se, kuten muutkin työt, tarjosivat ilmaisen asumisen sekä ruuat. Viimeisessä paikassa tein vaihtelevasti duunia, mutta tunteja kertyi hyvin ja suhteellisen inhimillisestikkin.


Kannattaako lähteä?
Kannattaa! Oma asenteeni oli, että aina pääsee takaisin ja niinhän sitä pääseekin. Ja vaikka kyseessä olikin aika rankka vuosi niin se oli täynnä myös paljon ihania asioita, kuten kielen oppiminen, ihastuminen, rakastuminen, matkustamista, henkisesti kasvamista, sopeutumista ja kaikkea mitä vain voi kuvitella, kun elämänhaluinen nuori nainen lähtee pois kotimaastaan. Eli suosittelen suuresti, mutta valmistaudu koti-ikävään, kulttuurishokkiin, epäonnistumisiin ja kaikkeen muuhun odottamattomaan. Näiden vaikeiden hetkien välissä on kuitenkin varmasti paljon hyvääkin. Ja jos ei Britannia nappaa, niin lähde kauemmas, itse kun en saanut sitä aikaiseksi! Opi kieliä, nauti rannoista, kävele auringonlaskuun. Elä unelmiasi!

välivuosi

Huh, olipa paljon asiaa. Eilen kun aloin käydä läpi ihan ensimmäisiä postauksia niin palasin jotenkin siihen aikaan ja paikkaan missä olin juuri silloin kolme vuotta sitten. Toivottavasti joku tosiaan hyötyy tästä ja jos jäi kysyttävää, niin pistäkää vain sähköpostia (löytyy sivusta) tulemaan! Otan myös ruusut ja risut vastaan :)

Lisäyksenä vielä se, että mielipiteeni ja neuvoni ovat perustuneet omiin kokemuksiini. Monella muulla on varmasti erilaisia kokemuksia :)

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Lupa nauraa

Tiedättekö, kun on olemassa asioita, jotka haluaisi kokea ja joka vuosi lupaa itselleen, että tämä vuosi on spesiaali ja teen kaikki ne asiat, jotka olen halunnut? Minä tiedän. Lupaan itselleni aina käydä enemmän brunsseilla (olenkohan koskaan edes käynyt?), käydä enemmän keikoilla, käydä enemmän kävelyillä iltoina, kun aurinko laskee.. tai käydä edes kerran katsomassa stand up-keikkaa. Noh, kuten jo aiemmin vinkkasinkin tuossa viikko sitten, niin saimme kuin saimmekin haettua liput maanantaina lounastauolla ja menimme katsomaan Helsingin komediafestareiden (Helsinki Comedy Festival) ekaa esitystä! Jee! Saavutuksen arvoinen maininta. Paikalla oli tietysti Ismo Leikola, jonka näkeminen oli aika mahtava kokemus. Ennen häntä meitä kuitenkin nauratti Ilari Johansson, Marko Kämäräinen ja Tomi Walamies. Osa hyviä, osa vielä parempia. Eiköhän nyt ole vuoden naurut naurettu?

Ennen keikkaa kävimme myös syömässä salaattibaarissa. Harjoittelupaikan lounarietu on nyt vaikuttanut ruokailuuni ja päivässä tulee käytyä ainakin kerran ravintolassa, tänään jopa kahdesti. Ehkä ensiviikolla omat keitot ja salaatit mukaan töihin?


Näin loppulisäyksenä ajattelin kertoa, että alan hieman muokkailemaan ja poistelemaan tekstejä täältä blogista. Tänään töissä kuunnellessani sisällöntuotannosta päähäni iski ajatus tärkeimpien postausten optimoinnista ja tästä seurasi tarve ehkä hieman siistiä tätä nyt aikalailla tasan kolmen vuoden pituista sekasortoa.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Sivistymässä

Päätettiin tehdä tänään Heidin kanssa jotain hyvin erilaista ja lähdettiin aika extemporee Amos Andersonin taidemuseoon katsomaan Boutique-näyttelyä. Oli aika mielenkiintoinen!

Näyttelyn jälkeen haettiin pitsat/falafelit ja mentiin puistoon istuskelemaan. Onneksi oli ihana sää, se eilinen vesisade olikin aika masentava.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Shopping equals therapy

Käytiin tänään taas siellä Valtteri-kirppiksellä ja uskallan väittää, että löytöjeni perusteella se oli ehkä paras kirppiskäynti ikinä! Tällä kertaa muistutin itselleni, että talvi on tulossa ja päädyinkin ostamaan valkoisen neuletakin ja ihanan luonnonvalkoisen neuleen, jonka alareuna on hapsutettu. Mukaan päätyi myös syksyisen ruosteen väriset käyttämättömät farkut (ei oikeasti niin kirkkaat kuin kuvassa). Pelkäsin, etteivät ne mahdu päälle, mutta eikö niiden pidäkkin olla hieman napakat aina aluksi ;) ja sitten vielä yhden toiset rennommat housut, jotka totesin aika suuriksi. Ja sitten vielä iiiihana Selected Femmen mekko (ei pääse tuossa kuvassa yhtään oikeuksiinsa). Ja kaiken kukkuraksi kaikki Asokselta tilaamani vaatteet olivat juuuri semmoisia kuin kuvittelinkin ja juuuri sopivan kokoisia! Tänään hepeneitäni hypistellessä muistin taas miten ihanaa on tehdä löytöjä, etenkin kirppari-/alelöytöjä ja miten mieltä kohottavaa shoppailu onkaan!
Olin siis kirppistelemässä Tampereelta tulleen kaverini kanssa. Istuskeltiin myös mun luona, tehtiin salaattia, kiharreltiin hiuksia, lakkailtiin kynsiä ja juteltiin pitkästä aikaa ajan kanssa. Oli kiva nähdä kerrankin jotain kaveria ilman suurempia suunnitelmia. Etenkin viime vuosina on aina ollut niin paljon suunnittelua ja sopimista noiden Tampere-kavereiden kanssa, että tämmöinen on ihan mukavaa. Näemme vielä huomenna ja mahdollisesti ensi viikonloppunakin :)

Luin tänään myös Jari Tervon Laylan loppuun. Olen lukenut sitä aamuin illoin ja nyt hieman harmittaa että se loppui. Uskallan väittää sen olevan henkilökohtaisen top5 best books ever-listani kärkipäässä, koska se oli erittäin realistinen, koskettava ja rankka. Tietysti se, että tapahtumapaikkoina oli Istanbul ja Helsinki lisäsi kirjan arvoa silmissäni. Poimin sen siis viikko sitten sattumalta divarista ja onneksi poiminkin. Eli jos et ole lukenut Laylaa ja tykkäät aika voimmakaista kirjoista niin suosittelen erittäin paljon!

Ilta päättyi hyvään reeniin ja saunaan. Ahh, pieniä arkisia iloja!