keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Liian monta saikkupäivää

Olen maailman surkein saikuttaja. Vaikka olenkin vain harjoittelija niin jotenkin tuntuu kamalan väärältä olla kotona kipeänä ja alan myös nopeasti stressaamaan tekemättömistä töistä. Tänään olisinkin jo halunnut töihin, mutta aamulla heräsin vieläkin kipeämmän tuntuisena ja päätin levätä vielä tämän päivän. Huomenna yritetään uudestaan ja todellakin toivon tässä jo jotain äkkiparantumista, sillä töiden lisäksi tällä viikolla olisi vielä tiedossa se Tukholman reissu (ps. matkavinkkejä otetaan vastaan)!

Kävin tänään nopealla lounaalla tamperelaisen lukiokaverini kanssa (samainen neiti innostui ensin hieman kynsilakkojeni kanssa :D), koska nämä neljä seinää tuntuivat pikkuhiljaa kaatuvan päälle. Olen myös huomannut, että olo kohenee, kun saa olla hieman ulkona. Päätin siis tehdä vielä superherkullisen omena-banaani-paistoksen ja mennä istumaan meidän mattoparvekkeelle. Kunpa siihen paistaisi aamuisinkin aurinko, vaikka kyllä tuo ilta-aurinkokin kelpaa. Ihanaa, kesäkesäkesä!

Kun herkuttelu jääkin päälle

Blogissani vilisee paljon urheilupostauksia, kuvia terveellisistä herkuista ja kovaan itsekuriin viittavaa tekstiä. Olenkin itse asiassa pysynyt erittäin hyvin ruodussa maaliskuusta lähtien ja sallinut itselleni muutaman kerran kuussa aimoannoksen herkkuja. Se on kuitenkin aina rajoittunut vain siihen yhteen päivään ja seuraavana päivänä on palattu arkiseen ruokailuun ja urheiluun. Nyt viime torstain ja perjantain välisen mökkireissun jälkeen herkuttelu tuntui kuitenkin jääneen päälle. Huomasin joka ilta ajattelevani, että huomenna sitten keittoa ja kevyttä ruokaa. Usein myös urheiluttomat päivät aiheuttavat omalla kohdallani repsahduksia, enkä todellakaan tiedä miksi. Eli tämän viikon saikkuilu ei todellakaan ole auttanut tätä asiaa yhtään, sillä vaikka aamu saattoikin alkaa hienosti puurolla, niin lounaalla saatoin kiskoa kamalan määrän ruokaa ja maanantaina hain vielä irtokarkkejakin. Ei todellakaan minun tyylistä. Kamalinta tässä on se, että sen syömisen jälkeen on aina ihan kamala olo, morkkiksesta puhumattakaan.

Maanantai-iltana sitten päätin, että nyt tämä ihan oikeasti loppuu ja kirjoitin itselleni ylös seuraavan päivän ruokailut. Tämä tuntui todellakin toimivan. Keittiökaapin ovessani komeileva räikyvän pinkki post it-lappu suorastaan kiljui, että nyt syöt, tätä voit syödä ja älä vaan napostele. Kotona saikkuillessa ei oikein tunnu edes tulevan nälkä, mutta minä vaan rakastan ruokaa ja rakastan erilaisten ruokien kokeilua. Eli nyt on siis palattava taas ihan alkuun ja mietittävä taas kerran, että mitä syön ja milloin syön. Vielä muutama viikko sitten tämä oli itsestäänselvyys, mutta heti kun arkirytmi töiden ja urheilun välillä hajoaa, niin tuntuu katoavan kaikki kontrolli.

Tiedän, että repsahtaminen on inhimillistä, mutta jos tuloksia haluaa niin kaikella täytyy olla rajansa. Onneksi olen kuitenkin vain ihminen ja en todellakaan tähtää mihinkään kisoihin, niin yksi tuhlattu viikko ja mahdolliset lisäkilot eivät tuhoa koko uurastustani. Kunhan nyt pääsen takaisin urheilun pariin ja arkeen niin nämäkin haasteet unohtuvat! Alkaakin olla jo aika kova ikävä lenkkipoluille ja salille.

kuva kuva

tiistai 28. toukokuuta 2013

Salutorget

Olemme nyt kolmena perjantaina käyneet muutaman työkaverin kanssa perjantaiteellä. En todellakaan tiedä mistä tämä idea lähti, mutta näyttää jo muuttuneen aika mukavaksi traditioksi! Ensimmäisellä kerralla valitsin Hannan kanssa Fleuristen, josta jo olenkin kirjoitellut. Seuraavalla viikolla päädyimme Hannan ja Heidin kanssa Kauppatorilla sijaitsevaan Salutorgetiin. Tytöt halusivat päästä herkuttelemaan Salutorgetin suositulla Afternoon tealla, johon kuuluu monipuolinen valikoima makeita sekä suolaisia herkkuja ja tietysti pannullinen teetä. Itse tyydyin juomaan vain monta kuppia teetä, mutta jos Afternoon tean herkut kiinnostavat niin kannattaa tsekata Heidin blogista löytyvä teksti. Myös kaikki tässä postauksessa olevat kuvat ovat Heidin ottamia :)

maanantai 27. toukokuuta 2013

Aamutreenien iloja

Flunssaisena ollessa ei ehkä ole järkevintä kirjoittaa treenailun iloista, sillä lenkkitossut tuntuvat huutavan nimeäni vain yhä lujempaa. Nyt hieman siis harmittaa, että treenauksen kannalta viikon paras ajankohta meni ohi kurkkukipuillessa ja kotona lepäillessä. Olen siis vahvasti sitä mieltä, että paras tapa aloittaa viikonloppuaamu on syödä ihana ja kevyt aamiainen ja suunnata urheilemaan. Viikonloppuaamuisin saatankin käydä nauttimassa ensin raikkaasta ilmasta ja sen jälkeen suunnata salille tekemään perus lihastreeniä tai kuntopiiriä. Saatan muuttua jopa kärttyiseksi ja erittäin turhautuneeksi, jos aamupäivän treeni jää väliin.

Toinen uusi tapa arjessani on ne erittäin aikaiset aamutreenit, joista olen muutaman kerran täällä maininnutkin. Jos iltaohjelma näyttää kiireiseltä, herään kello 5.30 ja suuntaan salille. Muutama kuukausi sitten aamutreenit olivatkin erittäin lenkkipainotteisia, kun taas nyt tykkään enemmän käydä tekemässä salitreeniä aamuisin. Aamuisin salilla on vain niin ihanan tyhjää ja myös se tunne, että päivän treenit on treenattu on aika harvinaisen vapauttava! Viime viikolla tuli käytyä myös juoksemassa parit intervallit ja tehtyä sen lisäksi vielä kuntopiirityylistä saliharjoittelua. Uskon, että näin säiden lämmettyä nuo intervallijuoksut ovat tulleet jäädäkseen.


Asun aivan kuntosalini vieressä, joten aamuisin pääsen kätevästi myös käymään kotona suihkussa ja heittämään treenikamat. Olen kuitenkin huomannut, että jos kuljen kodin kautta niin saatan jäädä haahuilemaan ja jopa unohtaa, että tässä oltiin menossa vielä töihin. Usein siis heitän salivaatteet niskaan (ihanaa, kun aamuisin on jo lämmin ja sortseissa salille viilettäminen ei ole liian outoa!), pakkaan laukkuun vaihtovaatteet ja meikit. Hiukset nutturalle, äkkiä metroon ja aamupala töissä. Näin säästän aikaa usein jopa melkein tunnin verran.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kevyt marja-jogurttihyytelö

Pääsiäisenä tekaisin kokeilumielessä ensimmäisen terveellisen juustokakkuni eli kakun, johon tuli vain hieman sitä juustoa ja enemmän rahkaa sekä jogurttia. Omasta mielestäni juustokakuissa yleensä parasta on se pohja, mutta jos kevyemmälle linjalle lähdetään niin se aito digestive-kekseistä ja voista tehty pohja saa jäädä unholaan. Pääsiäiskakun litteää pohjaa veljeni kuvailikin pahvipohjaksi. Nyt siis päätin jättää pahvipohjan pois ja tehdä marjaisen jogurttihyytelön. Onnistui kieltämättä erittäin hyvin ja aika nopeaa tahtia se on tuolta jääkaapista kadonnutkin. Hyytelökakku kiinteytyi vielä kuvien oton jälkeen aika paljon.


Seoksen voi tehdä aikalailla oman mielensä mukaan, mutta omaani tuli noin 300g maustamatonta jogurttia, 250g rahkaa, reilu puolikas kookosmaitotölkistä, paljon sulatettuja sekä survottuja pakastemansikoita, 1 annos (n.30g) vaniljan makuista heraproteiinia, mustikoita, 2 kananmunaa, tarpeeksi steviaa, kaardemummaa ja 8 liivatelehteä. Survoin osan mansikoista ja sekoitin liivatelehdet kuumennettuun survokseen. Osan marjoista taas jätin kokonaisiksi. Kakku hyytyi noin neljässä tunnissa, mutta maistui vielä paremmalta seuraavana aamuna. Ensi kerralla voisin kokeilla tehdä kakun vaikka ananaksesta, tai lisätä seokseen hieman mehua.


Tsekkasin tietysti ravintoarvot ja yllätyksekseni huomasin, että isossa hyytelökakussani oli vain noin 800 kcal ja jopa 90g proteiniia. Hiilihydraatteja noin 50g ja rasvaa 25g. Itse siis käytin rasvatonta jogurttia ja rahkaa sekä Santa Marian kevyttä kookosmaitoa. Voisin tekaista tätä joku viikko evääksi töihin, sillä yhdestä kakusta saisi noin 8-10 hyvän kokoista palasta.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Flunssa-ahdistus

Vietin eilen ansaittua välipäivää tämän viikon urheiluista. Onneksi olin jättänyt lepopäivän perjantaille, sillä työporukalla tehty mökkireissu aiheutti kamalan väsymyksen, jonka lisäksi myös kroppani oli hieman hämääntynyt siitä herkuttelun määrästä. Minulla ei ollut krapulaa juomisesta, mutta syömisestä todellakin. Eilen illalla siis odotinkin jo tulevaa aamulenkkiä, salitreeniä ja fyysisesti parempaa vointia. Aamulla kuitenkin huomasin heti herättyäni, että o-ou, kurkku on todella kipeä. Itselläni kurkkukipu johtaa lähes automaattisesti kunnon flunssaan ja kuumeeseen. Päätin siis katsoa tilannetta ja mennä illemmalla urheilemaan. Kello on nyt lähes seitsemän, kurkkukipu senkun kovenee ja sairastumisen pelko kasvaa. Saikkuilu sinänsä ei ole mikään maailmanloppu, mutta se, että en pääse urheilemaan saa minut melkein kyyneliin. Yksi välipäivä olisi riittänyt tälle viikolle oikein hyvin. Hyvällä tuurilla pystyn nielemään tämän päivän urheiluttomuuskiukun, mutta että vielä huomennakin? Tai pidempäänkin? Tulee automaattisesti mieleen talvinen sairastelujaksoni, jolloin flunssa vaan jatkui ja jatkui. Ensi viikon perjantaina olen myös lähdössä Tukholmaan viikonlopuksi. Eli arvoisa flunssa, älä iske nyt!

Kuva

perjantai 24. toukokuuta 2013

Väsyttävä viikko

Huh mikä viikko. Onneksi vihdoinkin on viikonloppu ja saa levätä. Heräsin tällä viikolla kolme kertaa epäinhimillisen aikaisin ehtiäkseni treenailemaan edes kerran päivässä. Eilen aamulla kellon soidessa 5.20 saatoin ehkä ihan vähän kyseenalaistaa tätä touhua, mutta jostain syystä kuitenkin tykkään aamu-urheilusta. Esimerkiksi maanantai-iltana en millään jaksanut lähteä juoksemaan intervalleja ennen salia, joten päätin siirtää juoksut seuraavalle aamulle. Sinä iltana en meinannut saada millään unta, kun oikeasti odotin niin paljon aamua ja sitä, että pääsisin urheilemaan. Tämän viikon väsymystä lisäsi vielä eilinen mökkireissu työporukalla. Olinkin itse asiassa ensimmäisten joukossa nukkumassa ja siltikään unta ei tuntunut saavan tarpeeksi.

Tekaisin tänään kotiin tullessani jogurtti-mansikka-hyydykekakun. Juuri äsken maistoin sitä ja totesin, että kyllä tuollainen kokeilukokkailu vaan kannattaa. Taidan tehdä tästä kakusta vielä jonkun postauksen, sillä se onnistui aika yllättävänkin hyvin!

maanantai 20. toukokuuta 2013

Kesä ja lenkkeily

Ah miten ihanaa, kun kesä on saapunut keskuuteemme. Kaikki metsäreitit ovat kuivia, aurinko porottaa, kevyt tuuli puhaltaa, kukat kukkii ja puutkin ovat vähitellen vihertyneet. Miten ihanaa on kerätä naama täyteen pisamia, hankkia kevyttä väriä ihoon ja kiitää halki metsien pelkät shortsit ja toppi päällä. Juuri näin minä liitelin viikonloppuna läpi Keskuspuiston ja Viikin metsiköiden.

Ajatuksena tämä kuulostaa hyvältä ja niin se onkin, kunnes todellisuus iskee ja huomaa ne kesän mukanaan tuomat ongelmat. Täällä Helsingissä onneksi tuulee lähes aina jonkun verran, mutta taivas varjelkoon jos ei tuule; suu, silmät ja nenä ovat täynnä kaiken maailman ötököitä. Koko ajan saa olla huitomassa, sylkemässä, niistämässä ja väistelemässä. Traumaattisin kokemus on muutaman vuoden takaa, kun lähdin vanhempieni luokse kesällä ja olin päättänyt lähteä lenkille idyllisiin lapsuudenmaisemiin. Loppujen lopuksi jouduin juoksemaan koko matkan niin lujaa kuin vain pystyin, sillä perässäni tuli mukava parvi paarmoja ja hyttysiä. Sinänsä suht hyvä motivaattori pitää ne jalat liikkeessä, mutta siitä lenkistä oli kyllä nautinto aika kaukana.

Toisen haasteen koin eilen (elämäni pisimmällä, 20km!!!) lenkillä. Aurinko porotti, hiki virtasi ja musta pitkähihainen paita kuumotti. Näistä kaikista tekijöistä johtuen reilun tunnin jälkeen kurkkua alkoi kuivata aikalailla. Viileämmällä säällä janoa ei tullut, vaikka olisi hölkytellyt parikin tuntia, mutta nyt kun siihen lisätään parikymmentä astetta niin johan alkaa vettä kaivata. Mietin jo keskellä Viikin metsikköä, että uskaltaisinko käydä pyytämässä retkeilijöiltä hieman juotavaa vai turvaudunko siihen, että jos nyt taju katoaa niin joku tulee auttamaan. Loppujen lopuksi onneksi kuitenkin selvisin kotiin asti ja tästä oppineena ensi kerralla nappaan pari euroa takataskuun tai ostan vihdoinkin vyötärölle sellaisen maratoonareiden vesipullovirityksen.


Huomasin myös taas kerran ylipukeutuneeni. Eilen jalassa oli vanhoista juoksuhousuista leikatut lyhyet shortsit, mutta yläkroppani verhosin mustalla pitkähihaisella paidalla. Siis ihan oikeasti, sääennustus näytti yli kahtakymmentä astetta ja en siltikään tajunnut pukea päälleni lyhythihaista paitaa, tai edes vaaleaa väriä. Lauantain kerrospukeutumisesta en taida edes aloittaa.


Eli kesälenkkeily vaatii vielä hieman opettelua ja totuttelua. Kunhan saan päälle säähän sopivan varustuksen, nestetankkauksen hoidettua ja hmm, hyttysverkon päähän, niin eiköhän näiden lenkkien tunnelmat nouse aika korkealle. On se olo vaan jotenkin niin mahtava, kun takki ei kahise tai kinnaa, reidet ei pakastu, ripset ei jäädy ja aamulla ei tarvitse pelätä, että aamulenkit jäisivät hyytävien pakkasasteiden takia väliin. Ja on se olo vaan niin kevyt, kun päällä on vain pienet shortsit ja yksi paita. Eli ah, on tämä vaan ihan parasta aikaa lenkkeilyyn!

Ps. Viimeisessä kuvassa käsi on varmasti hien ja pölyn tahrima, sillä eihän vaaleat käsikarvani oikeasti voi näyttää tuolta?

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

TERVEELLINEN OMENAPIIRAKKA

Olen lähiaikoina ottanut tavaksi leipoa muutaman kerran viikossa jonkunlaista piirakkaa tai muuta kätevästi pakattavaa herkkua töihin evääksi. Tiedättehän sen kello kolmen ja neljän välillä yllättävän nälän, jolloin maha huutaa sisäänsä mitä vain ruokaa. Luinkin jostain lehdestä, että johonkin tiettyyn aikaan puoli neljän kieppeillä ihminen repsahtaa helpoiten herkkuihin. Niin minäkin aion repsahtaa, mutta omat herkkuni pysyvät järkevinä ja sisältävät paljon hyviä ainesosia, jotka pitävät ruokahalun hiljaisena siihen asti, kunnes pääsen kotiin kokkaamaan. Viime kertaiset mustapapubrowniet tuskin kolahtivat moneen lukijaan, mutta tällä kertaa on vuorossa jotain miljoona kertaa parempaa. Tein tänään ensimmäisen koevedoksen omenapiirakkaa, jonka leikkasin sopivan kokoisiksi paloiksi ja pakkasin folioon. Ja tämä tuskin todellakaan jäi viimeiseksi omenapiirakkaversioksi, oli sen verran succee! (Myöhemmin tekemäni, klassikokseni muodostunut omena tai marjapiiraaseen sopiva piirakkapohja löytyy täältä).

Pidän herkkujen tekemisessä siitä, että ainesosat ovat simppeleitä ja niitä löytyy kotoa lähes aina. Haluaisin esimerkiksi ostaa pähkinävoita, jota tuntuu olevan nykyään jokaisessa herkkureseptissä, mutta en luota itsekuriini tarpeeksi, että voisin sitä kaappiini ostaa. Tällä kertaa kaapistani ei myöskään löytynyt mitään gluteenitonta jauhoa, joten meinasi hieman jännittää, että miten käy jauhottomalle piiraalleni. Hyvin kävi, onneksi.


Resepti meni suunnilleen näin:

1 banaani
½  purkki kikherneitä (n.100g)
1 kananmuna
1 valkuainen
1,5 dl ruis-/kaurahiutaleita
1 - 2 rkl öljyä (esim. kylmäpuristettu kookosöljy)
1 annos (n. 35g) vaniljan makuista heraproteiinia
1 rkl kanelia
1 tl leivinjauhetta
Steviaa oman maun mukaan
Jos taikina on todella paksua, ohenna maidolla
Paloiteltu omena

Survo banaani ja kikherneet sileäksi seokseksi. Lisää kananmuna, valkuainen, mausteet, hiutaleet sekä heraproteiini ja survo seosta vielä hetki. Sekoita (ei enää survoen) leivinjauhe, öljy, paloiteltu omena sekä tarvittaessa maitoa sekaan seokseen. Levitä leivinpaperilla suojattuun (suht pieneen) vuokaan, ripottele halutessasi vielä kanelia päälle ja laita 180-200 asteiseen uuniin puoleksi tunniksi. Ota ulos uunista, ihastele aikaansaannostasi ja nauti.

Omaan makuuni tämä omenapiirakka ei edes maistunut millään tavalla terveelliseltä ja hetken jo mietinkin, että mitähän sokeria ja kermaa vahingossa heitin sekaan. On se vaan kummallista miten kaneli ja omena saavat aikaan niin huikean makunautinnon. Jaoin piirakan tosiaan kuuteen osaan ja yhdessä palassa käyttämilläni aineosilla on arvioidusti laskurilla laskettuna 110-120 kcal. Uskoisi, että noilla ravintoarvoilla saisi pienoisen nälän taltutettua töissä, etenkin jos mukaan nappaa vielä palasen täysjyväruisleipää tai jonkun hedelmän.

torstai 16. toukokuuta 2013

Kalliokierros

Kävin aamulla salilla, jotta voisin pitää illan vapaana. Iltasuunnitelmani peruuntuivatkin ja yhtäkkiä edessäni oli nykyään kovin uusi tilanne: ei urheilua, hyvä sää ja aikaa. Tulin töistäkin jo suht aikaisin kotiin, jonka jälkeen uppouduin kirjan pariin muutamaksi tunniksi. Mietin läpi kaikki Mustikkamaat ja muut ihanat kävelylenkit ja pohdin ratikkareissua tuntemattomille alueille. Jotenkin kuitenkin kirja ja koti vetivät enemmän puoleensa, kunnes bongasin eräästä blogista maininnan UFFin euron päivistä. 45 minuuttia ennen sulkemisaikaa oli pakko heittää viime kesän lemppari maxihame päälle, aurinkolasit päähän, kamera laukkuun ja suunnata kohti Hakaniemeä. Tuntia myöhemmin olenkin jo kiertänyt UFFin (ja lähtenyt tyhjin käsin), fiilistellyt ihanaa Kalliota ja Hakaniemeä ja kuullut kamalaa huutoa, josta päättelin Suomen juuri tilanteen perusteella tehneen 3. erän johtomaalin.

Tästä säästä ja kaikista noista puistoissa istuvista ihmisistä tulee vahvasti mieleen viime elokuu, jolloin muutin tänne. Ne sen aikaiset tunnelmat tulivat jotenkin voimakkaasti mieleen, kun kävelin Kallion Karhupuiston läpi. Muistan kun ensimmäisenä iltanani täällä kävelin sen läpi ja mietin, että vau, minä asun Helsingissä. Ja kuten olette varmaan huomanneet, se tunne ei ole muuttunut mihinkään.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Mustapapubrowniet

Välillä terveellinen leivonta vaatii aika paljon ennakkoluulottomuutta. Aluksi hieman epäilytti laittaa pakastekukkakaalia aamupalalettuihini, vaikka nyt tämä ainesosa alkaa olla jo aika tuttu juttu lähes jokaisessa herkussani. Mutta entäs ne instagramin vallanneet mustapapubrowniet? Voisinko ihan oikeasti saada jotain herkkua aikaan niistä pahalta haisevista pavuista? Kokeilin itse asiassa mustapapubrownie-muffinsseja jo muutama kuukausi sitten ja muistaakseni ne onnistuivat ihan hyvin. Niiden koostumus oli tosin jotenkin liian vetelä, joten halusin nyt kokeilla, että saisinko aikaan ihan oikealta brownielta näyttäviä, tuntuvia ja etenkin maistuvia leivoksia. Eli kokeilemaan vain!



Oma reseptini meni kutakuinkin näin:

puolikas banaani
puolikas purkillinen GoGreen-mustapapuja (noin 90-100g)
1 dl pakastekukkakaalia sulatettuna mikrossa
2 valkuaista
sopivasti Steviaa (n. 2-3 rkl)
1 dl kaura-/ruishiutaleita
3 - 4 rkl tummaa sokeroimatonta kaakaota
2 rkl kookosjauhoa
ripaus suolaa
(proteiinijauhetta)
(loraus maitoa, ripaus kaardemummaa)

Survo banaani, pavut ja kukkakaali tasaiseksi seokseksi. Vispaa valkuaiset ja makeutusaine kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita varovasti papu-banaani-kukkakaali seoksen kanssa yhteen. Voit myös lisätä valkuaiset ja makeutusaineen sellaisenaan ilman vispausta (en ole huomannu suurta eroavaisuutta). Tämän jälkeen lisää loput aineet yhä kevyesti sekoittaen. Voit myös lisätä esim. vaniljan makuista proteiinijauhetta, jos haluat nostaa brownien proteiinimääriä. Taikinan kuuluu olla paksua, mutta jos aineet eivät tunnu millään sekoittuvan niin lorauta sekaan vielä maitoa.  Lisää tarvittaessa makeutusainetta ja mausta halutessasi kaardemummalla. Laita taikina (neitsyt kookosöljyllä) voideltuun uunivuokaan ja paista 200 asteessa noin 35-40 minuuttia. Jäähdytä browniespiirakkaa jääkaapissa yön yli, silloin se on parhaimmillaan.

Ilman proteiinijauhetta mustapapubrowniessa on yhteensä noin 400 kaloria, 28g proteiinia ja 46g hiilareita. Yhden annoksen (30g) vaniljan makuista heraproteiinia saat nostettua proteiinin määrän noin 50 grammaan ilman hiilihydraattien nousua. Kakun kokonaisenergia proteiinijauheen kanssa nousee noin 520 kaloriin.


Piirakka näyttää ja tuntuu brownieseilta, en kuitenkaan voi väittää sen maistuvan samalta kuin ne voihin ja sokeriin hukutetut suussasulavat leivonnaiset. Hyvin usea leipuri laittaa taikinaan taateleita, joilla piirakasta saisi huomattavasti makoisamman ja varmaan koostumukseltaankin erilaisen. Itselläni ei valitettavasti ollut taateleita, tai vaikka viikunoita kotikaapeissa. Mielestäni nämä mustapapubrowniet toimivat kuitenkin erittäin hyvin. Browniet sopivat evääksi, kun vain kääräisee leikatut palaset folioon tai makeutetun rahkan/jogurtin kanssa nautittavaksi. Tässä välissä täytyy kuitenkin vielä muistuttaa, että olen jo tottunut tällaisten ruokien makuihin ja mikä vain, jossa on kaakaota ja muistuttaa jotain leivosta saa makuhermoni hymyilemään. Eli älkää asettako odotuksia liian korkealle, jos makunystyränne eivät (vielä) ole tottuneet :)

maanantai 13. toukokuuta 2013

TERVEELLISIÄ HERKKUJA

Olen huomannut, että blogiini löytää yhä useampi lukija tai satunnainen selailija sanoilla proteiinileivonta, terveellisiä herkkuja ja etenkin proteiinipannari. Tämä tietysti johtuu siitä, että tällaista tekstiä blogistani on kevään aikana löytynyt yhä enemmän. Tästä johtuen tein terveellisempien herkkujen etsijöille Terveelliset herkut -tunnisteen, joka kattaa alleen kaikki papupohjaisista herkkupiirakoista ja pannareista aina kukkakaalipohjaiseen pitsaan. Kuten olen jo aiemmin maininnut Terveellisempää leivontaa -postauksessani, niin kaikkia kokeilujani en tänne kuitenkaan viitsi laittaa. Uskon, että kevään kestäneen alkuinnostuksen jälkeen poimin tänne ainoastaan hyvin onnistuneita ja ehkä useamman ihmisen makuun sopivia herkkuja.

Toivottavasti terveellisiä herkkuja etsineet ovat löytäneet mitä ovat kaivanneet! :) 


Huomatkaa myös tämän päivän aiempi postaus!

Vuosi Suomessa

Hyvin usein uusiin ihmisiin tutustuessani joudun selittämään, että oikeastaan asun ulkomailla ja olen täällä nyt vain työharjoittelun verran. Ja koska olen toistanut tätä juttua samalla kaavalla alusta asti, olen tottunut ajattelemaan, että palasin vasta hetki sitten Suomeen ja lähden vasta pitkän ajan päästä pois. Kuitenkin nyt toukokuussa olen herännyt tähän tilanteeseen ja tiedostanut sen, että siitä on jo melkein vuosi, kun tulin Suomeen. Siis vuosi! Vastapainoksi tietysti jäljellä oleva aikani vain lyhenee päivä päivältä.

Miltä minusta on sitten tuntunut olla Suomessa? No, hyvältä. Viime kesähän meni Tampereella stressatessa työharjoittelupaikkaa ja muuttoa. En oikeastaan edes muista viime kesästä kamalasti muuta kuin, että vettä satoi ja olin paljon töissä. Kulutin myös suuren ajan odottamalla Helsinkiin muuttoa ja suunnittelemalla kaikkea tulevaa sen sijaan, että olisin nauttinut siitä hetkestä ja niistä ihmisistä.

Helsingissä vietettyyn aikaan on taas mahtunut todella paljon. Olen kokenut tunneskaalaa lattiasta kattoon ja lopulta ehkä asettunut johonkin siihen väliin, siihen kaikista optimaalisimpaan tilaan. Kaikista näistä vaiheista huolimatta olen nauttinut joka päivä tästä kaupungista ja tästä maasta. Kylmimpinä ja lumimyrskyisimpinä päivinä olen tosin saattanut kirota tämän maan aika alas, mutta tältä nyt tuskin olisi voinutkaan välttyä.


Olen ennenkin kirjoittanut tästä, mutta siis ensimmäistä kertaa vuosiin yksi kaupunki oikeasti tuntuu hyvältä. Jopa niin hyvältä, että syksy hieman pelottaa ja mietityttää. Miltä tuntuu laittaa Helsinki-elämä pauselle? Millaista on palata Aberdeeniin? Pääsenkö enää takaisin Helsinkiin vai kuljettaako elämä minut taas jonnekkin ihan muualle? Tai onko Helsinki enää edes samanlainen, kun ja jos palaan? Ei olisi nimittäin ensimmäinen kerta, kun palattuaan kaikki onkin erilaista ja se hyvä tunne on poissa. Vaikka siis kyseessä onkin enää yksi lukuvuosi, niin moni asia on jo nyt näin varhaisessa vaiheessa alkanut mietityttämään. Onneksi edessä on vielä vuoden paras aika ja aion todellakin nauttia siitä täysillä, koska tällä hetkellä tämä tuntuu hyvältä.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kukkakaali-porkkana-kauraleipäset

Eilinen päivä alkoi pitkästä aikaa Pacificon brunssilla ja tästä johtuen söin oikeastaan seuraavan kerran vasta puoli yhden aikaan yöllä kotiin tullessani. En siis ehtinyt käydä koko päivänä kaupassa, koska brunssilta päädyimme parvekkelle auringonottotuoliin kuuntelemaan Suomen voittoa ja sieltä matka jatkui Pasilaan ja vasta puolen yön jälkeen kotiin. Yöllä siis tyhjää jääkaappia tutkiessani kehitin idean kukkakaalileivästä. Kukkakaalipohjainen pitsahan on jo blogissani tuttua huttua, mutta onnistuisiko pienet leipäset? Kokeilun jälkeen totesin, että nämähän olivat todellinen succee. Jopa niin onnistunut kokeilu, että oli pakko tekaista niitä myös aamupalalle tänään.


Tänäaamuna kukkakaalin vähäisyydestä johtuen lisäsin sekaan myös porkkanaa ja tällä reseptillä leivistä tuli vielä maukkaampia. Kaikki mitat ovat sitten suuntaa antavia, sillä en itse asiassa edes omista yhtään mittaa ja koura korvaa kaiken.

1.5 - 2 dl kukkakaalia ja porkkanan palasia (itse käytin pakasteversioita, ettei tarvinnut keittää)
1 kananmuna
2 - 3 rkl kaurahiutaleita (itse käytin ruishiutaleita)
Ripaus suolaa ja muita mausteita, itse käytin tänä aamuna kuivattua ruohosipulia

Sulata pakasteet mikrossa tai keitä tuoreet kattilassa. Survo rakeiseksi soseeksi sauva- tai tehosekoittimella. Rutista ylimääräinen neste pois talouspaperin tai kangaspyyhkeen avulla. Sekoita kaikki aineet sekaisin, levitä leipäset leivinpaperille ja laita noin 180-200 asteiseen uuniin. Paista hetki niin, että leivät irtoavat leivinpaperista ja aseta ne pelkän ritilän päälle. Paistan myös kukkakaalipohjaa lopuksi aina vain ritilällä, sillä tällä tavalla pohjasta tuntuu tulevan kuivempi. Paistele leipiä sen aikaa, kunnes tuntuvat kypsiltä (noin 15 min?). Ja NAUTI!


Loppuun vielä onnittelut jokaiselle äidille ja mummolle! :)

perjantai 10. toukokuuta 2013

Uudenmaankadun Fleuriste

Rakastan sellaisia pieniä kahviloita, joissa teevalikoima tarjoaa jotain erilaista, joissa vitriinissä komeilevat herkut on leivottu paikan päällä ja joissa tunnelma on ihanan rento ja rauhallinen. Juuri sellaisia, joissa sisustus poikkeaa ketjukahviloiden kylmyydestä ja asiakaspalvelu on kohdillaan. Vaikka pidänkin tällaisista paikoista todella paljon, ei niitä kuitenkaan tule etsittyä. Viime kerralla (ja ihan liian kauan sitten!) löytyi Museokadun lämminhenkinen The Exhibitionists, tänään taas käytiin afterwork-teellä Uudenmaankadulla sijaitsevassa Fleuristessa, jossa yhdistyy ihanan tunnelmallinen ja kodikas kahvila sekä kukkakauppa.

Heti sisään astuessamme meidät ympäröi aivan uskomaton leivosten tuoksu. Jos emme olisi päättäneet istua ulkosalla, olisi siinä tuoksussa huumaantunut syömään vaikka kaikki herkut sieltä vitriinistä. Emme kuitenkaan päätyneet herkuttelemaan leivoksilla, vaan valitsimme sämpylän ja teelistalta intialaista Chai-teetä, joka tarjoiltiin lämpimän maidon kanssa. Luksusta! Peruskahvittelun lisäksi Fleuriste tarjoaa myös aamiaista, brunsseja sekä lounasta.



Ranskalaisuutta henkivä kahvila sopi itse asiassa paremmin kuin hyvin tähän päivään, sillä eilenhän varasin lennot sinne pienten kahviloiden ytimeen, Pariisiin. Mutta kyllä, Fleuristeen menemme varmasti uudelleen!

Olisiko kenelläkään vinkata lisää tällaisia kahviloita Helsingissä? :)