maanantai 29. joulukuuta 2014

Kotikaipuu

Vaikka elämääni kuuluukin vahvasti ainainen kaukokaipuu, niin samalla siihen kuuluu myös kotikaipuu. Ei niinkään koti-ikävä, vaan sellainen kaipuu pysyvää ja minunlaista kotia kohtaan. Kotia, jossa olisi valkoiset seinät, auringonvalon läpipäästävät vaaleat pitkät verhot, mintulla maalatut lasipullot ikkunalaudalla ja kaikki vanhempieni luona olevat huonekalut ja tavarat paikoillaan. Lattiallani olisi valkoinen karvalankamattoni, astiakaapissa Pentikin Mansikka-astiastioni ja keittiössä pieni tummanruskea pöytä valkoisten tuolien kanssa. Ne, jotka silloin muutama vuosi sitten vaivalla maalasin Helsingin pieneen yksiööni. Koti, johon isä voisi nikkaroida hyllykön, jonka alin hylly olisi seinästä pidempi ja ylin kapeampi. Seinällä kollaasi kuvista matkoiltani. Koti, jossa minulla ei olisi vain pieni huone, eikä vain pieni osa omaisuudestani. Jonka huonekalut eivät olisi sattumalla heitetty yhteen vaan sellainen jonka tavarat olisi ajan kanssa kerätty, korjattu, ostettu tai vanhasta muokattu. 

Joululomalla kotona ollessa olen katsellut tavaroita, huonekaluja, astioita ja muita Suomen asunnoistani tuttuja tavaroita, jotka voisin asettaa pieneen kotiini, jos Suomeen palaisin. Äiti aina puhuukin, kuinka meillä on yhden pienen yksiön verran ylimääräistä tavaraa yhdessä tyhjistä makuuhuoneistamme. Tai siis, ei se ole tyhjä, se on kuin pinoon kasattu yksiö. Täällä ollessa on oikeastaan iskenyt erittäinkin voimakas halu purkaa tuo kasattu yksiö ja tehdä siitä taas kerran oma kotini. Innostuinkin selailemaan Pinterestiä ja sieltä löytyviä tee-se-itse -ohjeita erilaisiin sisustusjuttuihin. Etenkin nuo mintuiksi maalatut pullot olisivat ihanat. Kesällä niihin kukkia, keväällä pajut kissoineen. Taidankin vielä tällä lomallani, flunssan kourissa kärvistellessäni, toteuttaa tuollaisen nauloista ja langasta tehdyn taulun. 



Pinterestin DIY ideat löytyvät näistä linkeistä

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

VUOSI 2014

Vuosi alkaa taas lähennellä loppuaan, eli on siis aika katsahtaa tämän vuoden tapahtumiin, kohokohtiin ja arkeen. Tämä vuosi oli monella lailla parempi kuin aiempi (vuoden 2013 tiivistyksen löydät täältä). Tämä vuosi on jotenkin ollut paljon helpompi ja täynnä onnistumisia, kun taas edellisenä vuotena tuntui vastaan tulevan kaikenlaisia haasteita. Kuluneen vuoden aikana matkusteltiin hieman vähemmän, mutta isoja saavutuksia tuli sitäkin enemmän. Valmistuin huikealla arvosanalla Skotlannista yliopistosta, sain heti perään työn ja muutin taas uuteen maahan.

Alkuvuosi kului Aberdeenissä, pääasiassa urheillessa, lentopallon parissa, terveellisen elämän ääressä sekä yliopistolla. Sain kuin sainkin opparin väännettyä ajoissa valmiiksi. Muistan erittäin selvästi, kun lähdin aamuviideltä kävelemään yliopiston kirjastolle, että saisin sen tulostettua ja vietyä niputettavaksi hyvissä ajoin. Keväältä on stressin ja kiireen vuoksi paljon tyhjiä aukkoja ja välillä en edes tajunnut kuukauden vaihtuneen. Siinähän se kevät sittenkin menikin!


Sitten päättyi opiskelu ja kävin vuoden ensimmäisellä visiitillä Itävallassa Lindan luona. Itävalta-reissujahan tuli tälle vuodelle sitten kolme, kaksi Innsbruckiin ja kolmas tietämättömänä trivago on tourilla. Viimeisellä reissulla vietimme myös päivän Italiassa.


Kesäkuussa kävin myös viettämässä pari liian ihanaa viikkoa Suomessa. Sen jälkeen alkoi elämäni Saksassa ja työskentely trivagolla. Syksyyn on mahtunut monenlaista tapahtumaa työkavereiden kanssa sekä arkista elämää vieraassa maassa. Luonani on käynyt paljon vieraita, mutta itse olen nähnyt Saksaa vasta liian vähän. Mutta onhan tässä aikaa!


Suunnitelmia ensi vuodelle on vielä todella vähän, oikeastaan vain maalis-huhtikuussa oleva Kaakkois-Aasian reissu Annan kanssa. Vaikea siis taas kerran edes veikata millainen ensi vuosi on, tai minne se minut vie. Olenko vuoden päästä vielä Saksassa? Jos en, niin missä? Odotan vuotta 2015 aikamoisella jännityksellä ja innostuksella! 

perjantai 26. joulukuuta 2014

Puolessa välissä joululomaa

Joulu on jo takana ja olen puolessa välissä lomaani. Onneksi on vielä aikaa olla kotona, sillä tällä hetkellä olen taas sairaana. Loma on mennyt todellakin laiskotellessa ja joulua valmistellessa. Loppulomalle on suunnitelmissa vain vuodenvaihde jossain Ikaalisten lähellä ja serkun vierailu. Muuten aion jatkaa samalla kaavalla kuin tähän asti; lukemista, telkkusarjoja, saunomista ja ruokaa. 








Toivottavasti kaikilla oli kiva ja suklaantäyteinen joulu!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Talvi

Kuljeskelin eilen pihapiirissämme kamera kainalossa. Kävin vanhalla, 15 vuotta sitten veljeni kanssa rakentamallamme majalla. Ihailin lunta ja harmaan aamun hitaasti valaisevaa aurinkoa.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Jouluisia kukka-asetelmia

Tänä vuonna jouluinnostukseni on mennyt ihan uudelle tasolle. Olen kaivanut lumen alta käpyjä, huitonut toisia harjalla puusta ja maalannut niitä hopealla spray-maalilla ja glitterillä sormet sotkuisina. 

Eilen jouluostoksilla ihailimme jouluisia kukka-asetelmia, mutta innostuksissani halusin tehdä asetelmat itse. Lapsena minulla oli oma isohko kuivakukkamaa, jonka antimista tein joka kesä esilaisia asetelmia myytäväksi toreille. Sisäinen kukkaneiti taisi siis hieman innostua näin 15 vuodenkin jälkeen. Lopputulos saattoi olla jopa parempi kuin kaupassa, ja yhden kaupan asetelman hinnalla tein itse kaksi! Valitettavasti kuvat eivät tässä valossa näytä glitterin useita eri sävyjä ja korosta kuinka kimaltavasti hopea ja kimalle loistavat.


torstai 18. joulukuuta 2014

Onnellisena Suomeen

Lentokoneen renkaiden osuessa Helsinki-Vantaan lentoasemalla maahan, naamalleni kohosi leveä hymy. Olisi tehnyt mieli tehdä pari hyppyä ja kiljua onnesta. Olen kotona. Tai no melkein kotona, sillä jäljellä olisi vielä hieman odottelua ja alle tunnin lento Vaasaan. Oma voimakas reaktioni kuitenkin yllätti minut, sillä vain noin 5-6 vuotta sitten olin aina valmis jopa tuhrustamamaan itkua laskeutuessani Suomen kentille. Nyt on kuitenkin käännetty tilanne ympäri ja Suomessa ei enää odota koulun penkit eikä aikaiset työaamut. Nykyään Suomi tarkoittaa minulle lomaa, jälleennäkemisiä ja rentoutumista. Tähän vuodenaikaan vielä jopa jotain suurempaa, sillä joulu Suomessa on nykyään aika pakollinen osa vuottani. En tiedä pitäisikö tuntea syyllisyyttä siitä, että haluan aina muualle kuin missä sillä hetkellä olen. Toisaalta taas, valehtelisin jos väittäisin arjen voittavan lomat.

Heräilin aamulla kuuden aikoihin, vain muutama tunti nukahtamiseni jälkeen. Kotiinpaluu on aina jotenkin niin kihelmöivän jännittävää (ja usein olen nukkunut lennot), että uni ei vain millään meinaa tulla. Yritin vilkuilla sänkyni vieressä olevasta ikkunasta ulos pimeyteen nähdäkseni edes hieman valkoista maata, sillä eilen laskeutuessnai Vaasaan maa oli valkoisena. Pelkäsin sen jo kadonneen. Yhdentoista aikaan noustessani kurkkasin uudestaan  ulos onnellisena, maa oli yhä valkoinen. Kerroin eilen töissä omassa pöytäalueessani istuville italialaisille ja ruotsalaiselle kuinka suomalaiselle valkoinen joulu on tärkeä. Lapsena pelotti hurjasti, että pukki ei pääse perille ja joulu on pilalla, jos lunta ei tule. Yhä minulle on tärkeää saada lunta jouluksi, se ja pakkanen luovat jouluun sen aidon, rauhallisen tunnelman. Jopa ruotsalainen ihmetteli, kun kerroin, että kutsumme lumetonta joulua mustaksi jouluksi. Kuinka karua. 


Nyt kuitenkin suuntaan saunaan, sillä palasin hetki sitten aamureippailulta. Saunan jälkeen aion syödä karjalanpiirakoita munavoilla. Ihana olla kotona!

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Päivä Bolzanossa

Tänään lennän kotiin. Ennen Suomi-tunnelmiin virittäytymistä, palataan kuitenkin vielä hetkeksi reilun viikon takaiseen lomaani. Kirjoittelinkin jo aiemmin päiväreissustamme Pohjois-Italiaan, Bolzanoon. Sinä päivänä tuli kuitenkin napsittua lähemmäs 300 kuvaa, joten päätin laittaa kuvat itse kaupungista eri postaukseen. Sen perusteella, mitä ehdin päivässä kokea voin sanoa Bolzanon olevan oikein kiva kohde; kapeita katuja, värikkäitä ja koristeltuja talojen seiniä, markkinoita sekä kattojen yli näkyvät vuorten huiput. Näin joulukuussa kaikkialla näkyi myös todella upeita joulukoristeluja. Etenkin kuvissa näkyvä lahjaseinä kolahti minuun.

maanantai 15. joulukuuta 2014

Kiirettä ja koomausta

On kiva täyttää illat tekemisellä, mutta sitten on taas hirmuisen kiva avata aamulla silmät, napata läppäri seuraksi sänkyyn ja katsoa niin monta elokuvaa kuin tahtoo. Viikonloppuna taisin katsoa aika monta elokuvaa. Tein myös maailman parhaat lihapullat ja kärsin HIIT spinningissä. Mutta etenkin laiskottelin, koska tuntui siltä. Puhuinkin juuri tänään siitä, että on ehkä hieman suomalaista haluta välillä erakoitua ja kerätä voimia. Olen nimittäin kuullut myös muilta suomalaisystäviltäni, että usein muun muassa perjantaisin töiden jälkeen yksinäisyys ja hiljaisuus on kultaa.

Mutta sitten taas jaksaa. Torstaina vietettiin pikkujouluja ja tänään kävin toista kertaa tiimi-illan vuoksi laskemassa pulkkamäkeä sisähallissa. Huomiselle tungen illalle vielä spinningin, että voin yhtäkkiä huomata herääväni keskiviikkoon. Keskiviikko on kotiinlentopäivä. 

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Päiväreissu Pohjois-Italiaan

Kuten jo aiemmin kirjoittelinkin, päädyimme vaihtamaan laskettelupäivän huonon sään vuoksi ihanaan, aurinkoiseen, jouluiseen ja tunnelmalliseen Pohjois-Italiaan. Näin jälkikäteen olen todella onnellinen, että sukset vaihtuivatkin aurinkolaseihin ja uuden alueen kartoittamiseen. Oli sen verran upea päivä!

Ostimme Lindan kanssa Innsbruckista päivälipun tietylle alueelle ja suuntasimme Itävallan ja Italian rajan tuntumaan Bolzanoon (tunnetaan myös nimellä Bozen). Kohde oli jo Lindalle tuttu, joten sinne matkaaminen kulki helposti. Tuo päivälippu kattoi max. 5 hengen porukan junamatkat tietyllä alueella erittäin halpaan hintaan, eli jos Itävallassa (sama myös Saksassa) matkaa isommalla porukalla maakunnan sisällä, kannattaa nämä liput tsekata!

Jo junamatkalla oli todella upeita maisemia ja oli mielenkiintoista nähdä miten vain kahden tunnin aikana näkymä vaihtui satumaisen lumisesta maisemasta viinitiloihin ja aurinkoisiin vuoriin. Heti Bolzanoon saavuttuamme suuntasimme Renon-Ritten -gondolihisseille, jotka olin aamulla googlettanut. Hissi maksoi vain 10 euroa ylös ja takaisin, joka esimerkiksi Innsbruckin hisseihin verrattuna on todella hyvän hintainen. Lähemmäs vartin hissikyyti vei meidät Soprabolzanon kylään, jossa oli mm. useita hotelleja, pienet joulumarkkinat, aitauksessa alpakoita ja etenkin todella upeat maisemat. Kokemukseni mukaan gondohissimatka on todellakin must do, jos Bolzanoon joskus suuntaa! Itse Bolzanossa kiertelimme pääasiassa joulumarkkinoilla, joissain kaupoissa sekä kävimme syömässä. Laitan Bolzanon kaupungista vielä erikseen postauksen, sillä näitä kuvia on niin paljon!



lauantai 13. joulukuuta 2014

Kuusi kuukautta Saksassa

Kyllä, tänään olen asunut kuusi kuukautta Saksassa. Tuntuu, että tuo aika on hujahtanut hetkessä ohi. Mutta sitten taas kun mietin kesän tapahtumia niin tuntuu, että niistä on ikuisuus. Paljon on ehtinyt tapahtua.