torstai 26. helmikuuta 2015

Torstai

Apua, miten heräsin vasta nyt, kello on jo 8.56! Muuttokuljetus tulee muutaman minuutin päästä ja minä en ole valmis! Säpsähdän hereille ja kiitän onneani, että tänään on torstai ja tuo tämän hetken ehkä pahin mahdollinen painajainen ei ole totta. Oikeasti kello on vasta vaille kuusi, silmät vielä hetkeksi kiinni.. 

Herään seuraavan kerran vasta vaille kahdeksan, miettien mihin ne koko puolen tunnin torkutukset hävisivät. Varmaan samoihin unimaailmoihin, joissa uni ja oikea elämä sekoittuvat joskus liiankin vahvasti. Silmiä availlessa kiroan taas kerran päätöstä aamulenkistä ja mietin, että pitäisikö jättää seuraavassa asunnossa sänky kokonaan kokoamatta. Lattialla olevalla patjalla on jotenkin niin hyvä nukkua. Olen aina pitänyt lattialla nukkumisesta, paitsi ala-asteikäisenä leireillä, kun alla oli ohut retkialusta ja tyynynä makuupussin pussi täynnä vaatteita. Aina se tyyny unohtui kotiin. 

Sekunnin mietin päätöstä jäädä patjalle vielä tunniksi, mutta verhojen takaa kurkkiva aurinko ja järki käskevät minut ulos. 5.82 kilometrin mittainen lenkki ei tänäaamuna tunnu kivalta. Vieläkin jalat jotenkin väsyneet, vaikken eilen urheillutkaan. Kylkeen pistää, happi ei kulje. Reinin varrelle päästessä kaikki kurja unohtuu ja päivä lähtee vihdoinkin käyntiin. Harmittelen, kun täällä lenkkeilijät harvoin tervehtivät toisiaan. Lukemani ja kuulemani mukaan vieraille hymyily ei kuulu muutenkaan tähän kulttuuriin. Olen ehkä muiden mielestä hieman sekopäinen, sillä tuntemattomille hymyily ja vastareaktion saaminen tuovat niin hyvää tunnetta, että naamallani on usein jonkunlainen virnistys. Olin sitten metrossa, kaupassa tai lenkillä. Britanniassa pidin siitä, että sain vastakaikua hymylleni, etenkin vanhemmalta väeltä.



Hymyttömyydestä, kireistä pohkeista ja stressaavista unista huolimatta päivä käynnistyi hyvin. Syytän aurinkoa ja endorfiinejä tästä hyvästä mielestä. Ihanaa torstaita tyypit!

Kuvat viime kesältä, jolloin olivat vihreämmät, mutta aurinko paistoi kuin tänään

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Muutama päivä muuttoon

Muuttaminen, muutot ja muutos ovat olleet iso osa elämääni viimeiset 5,5 vuotta, ellei jo hieman kauemminkin. Laukkuja ja laatikoita on pakattu useaan otteeseen ja avaimia vastaanotettu sekä luovutettu. Ja taas kerran istun huoneessa laatikoiden keskellä, juuri purkamani sängyn päällä. Tällä kertaa muutto on tosi erilainan, sillä pysyn samassa kaupungissa. Usein on pakattu paniikissa laukkua, liikakilojen pelossa ja ahdistuttu siitä, että millainen seuraava asunto onkaan. Tähän muuttoon liittyy tietysti myös stressiä, mutta olen ihan tuhottoman innoissani. Olen useaan otteeseen huomannut ajattelevani, että sitten uudessa asunnossa.. Sinne ostan kukkia ja pidän huoneen siistinä. Se on lähellä kaikkea ja voin kauniina päivinä kävellä töihin. Sinne kutsun ystäviä ja teemme yhdessä ruokaa. Koen myös jotenkin, että elämäni helpottuu entisestään muuton vuoksi, sillä kaikki kavereista ruokakauppaan ja postiin ovat yhtäkkiä niin lähellä. 


Nyt kun saisin vain sen muuton hoidettua! Löysin netistä käytettynä vielä juuri sopivan vaatekaapin ja maton, jotka jotenkin pitäisi kuljettaa uuteen asuntoon viikonloppuna muutamalta eri puolelta kaupunkia. Muuttokuljetus asunnosta toiseen on onneksi (kielimuurista huolimatta) varattu lauantaiaamulle. Olisipa jo sunnuntai ja stressi olisi ohi!

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Monipuolinen viikonloppu

Takana on ihanan monipuolinen viikonloppu. Tämä piti olla se viikonloppu, kun suuntaan Hampuriin, mutta suunnitelmat muuttuivatkin ja Hampuri jää myöhemmäksi. Ihan hyvä näin, sillä seuraava viikonloppu menee muuton kanssa hääriessä. Hoidan muuttoruljanssin (toivottavasti) lauantaina ja sunnuntain voin sitten käyttää tavaroiden asetteluun. Etenkin vaatteiden ripustamiseen. Huoh, miksi olen ostanut näin paljon vaatteita? 

Perjantaina katsoin Theory of Everything -elokuvan. Kai tekin olette jo nähneet sen? Jos minun pitäisi jotenkin kuvailla kyseistä elokuvaa, sanoisin että oli kyllä aika tunteisiin vetoava. Samanaikaisesti myös erittäin informatiivinen. Tänään suunnattiin myös elokuvateatteriin tyttöporukalla katsomaan erästä elokuvaa, jossa on aika useita harmaan sävyjä, aika tarkkaan viisikymmentä. Mikäs siinä tyttöjen kanssa kikatellessa. 


Näiden elokuvahetkien väliin on mahtunut myös yhdet työkaverin läksärit, muutamat rauhalliset viinilasilliset baarissa, käynti viikonloppumarkkinoilla, uuden selfiekepin käyttöä, todella kevyesti kulkenut iltalenkki sekä sunnuntaipäivää piristävä salitreeni. Ainiin, ja pakkauskriisejä. Haen huomenna tulevalta kämppikseltä lisää laatikoita, sillä omani loppuivat aikoja sitten. Toivon todellakin, että muutto olisi jo ohi. Aika kiva muuttaa uudelle, paremmalle alueelle ja lähemmäksi työpaikkaa. Mutta itse se prosessi on niin turhauttava, etenkin kun kukaan tuttu ei omista autoa ja joudun turvautua muuttopalveluun. Jota en ole vielä edes varannut.

torstai 19. helmikuuta 2015

VIELÄ RIPAUS BRUGGEA

Tiedättekö sen tunteen, kun joku asia on itselle täysin tuntematon, kunnes kokee sen ja sitten yhtäkkiä kaikki tuntuvat puhuvan siitä? Näin kävi minulle ja Bruggelle. En ollut koskaan aiemmin (ainakaan tietoisesti) kuullut kyseisestä kaupungista ja nyt tuntuu, että kaikki puhuvat siitä, ovat menossa sinne tai juuri käyneet siellä! Mutta ei se mitään, sinne pitääkin mennä. Siellä ei nimittäin voi olla välttymättä onnellisuudelta, kun silmät auringosta sikkurassa mutustaa maailman parasta suklaata keskellä uskomattoman upeaa kaupunkia.  

tiistai 17. helmikuuta 2015

Alle kuukausi Aasiaan

Viime perjantaina se vihdoinkin iski. Keskellä päivää tajusin, että perjantai 13. päivä tarkoittaa sitä, että Aasiaan lähtöön on vain kuukausi jäljellä! Aluksi stressasi vakuutukset ja rokotukset, kunnes selvisi, että minun osaltani kaikki olikin jo kunnossa. Perjantaina kotiin saavuttuani nappasin lattialla yli kuukauden pyörineen Lonely Planet -kirjan ja aloin lueskelemaan. Lintubongailua, sukellusta kirkkaissa vesissä, ruokamarkkinoita, rantoja, aasialaista ruokaa, tuntemattomia hedelmiä, temppeleitä.. Siinä selaillessani minuun vihdoinkin isti todellinen reissuinnostus. 


On oikeastaan enemmän kuin kiva lähteä reissuun kaverin kanssa. Aluksi hieman pelotti, että entäs jos tämä pilaa hyvän ystävyyden tai jos halutaankin eri asioita. Kuitenkin kaiken pienen epäilyksen tasapainona on se, että hienoilla hetkillä minun ei tarvitse yksin pohtia, että vau olipas kaunis koralli tuolla meren syvyyksissä. Tai että hitsi, mikä auringonlasku. Mukana on joku tuttu, joka voi myötäelää kanssani niitä hetkiä. Joku, jolle muutaman mojiton jälkeen voi todeta, että kyllä elämä vaan on niin upeeta.

Vaikken kamalasti ajattele mahdollisia negatiivisia asioita, etenkin kun olen viettänyt kolme viikkoa Vietnamissa ilman yhtään ongelmaa, on kivaa että joku paniikin iskiessä sanoo, että Jenni rauhoitu. Tätä on harjoiteltu jo muutamaan otteeseen, kun esimerkiksi tiputin avaimeni katukaivoon. Tai kun puhelimeni näyttö hajosi. Anna käski hengittää syvään ja rauhoittua. Isona plussana sekin, että myös äitin ja iskän mieltä se kuulemma kevensi kummasti, kun he tietävät etten ole yksin seikkailemassa. Paljon on siis ajatuksia, haaveita ja innostusta. Mutta eipä enää kauan tarvitse odottaa. Ihana päästä lämpöön ja pidemmälle lomalle!

maanantai 16. helmikuuta 2015

The days get longer, and the nights shorter

Eilen kävimme myöhäisellä lounaalla monen suosimassa meksikolaisessa ravintolassa. Sen jälkeen suuntasimme kävelemään karnevaalihumuiseen vanhaankaupunkiin. Tungoksen läpi tunkeminen todellakin kannatti, sillä Reinin varrella meitä odotti kaunis auringonlasku. Eilinen oli muutenkin ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä, vaihdoin jopa talvitakin paljon ohuempaan versioon. Reinin varrella seisoessa muistin taas miten paljon pidänkään kesäisestä Düsseldorfista. Tule jo kesä! Tai edes lämmin kevät!

lauantai 14. helmikuuta 2015

KARNEVAALIT SAKSASSA

Olen jo aiemminkin puhunut Saksan, etenkin Reinin alueen valtaavista karnevaaleista. Karnevaalit, eli saksalaisittain viides vuodenaika, alkoi jo marraskuussa. Nyt vihdoinkin se alkaa näkyä kaduilla, tapahtuman huipentuessa tähän viikonloppuun. Tästä on puhuttu jo useampia viikkoja; mitä pukea päälle, missä bileet ja minne mennään karnevaalimaanantaina eli Rosenmontagina. Useamman sivuston selailun jälkeen päätin pukeutua Punahilkaksi, toisena vaihtoehtona oli koko kropan peittävät poro-haalarit. Haalarit olisivat olleet hyvät maanantaille, kun suuntaamme Kölnin kaduille, mutta kyllä Punahilkkana on kivempi (ja hieman naisellisempi) bilettää!

Juhlat alkoivat torstaina klo 11.11, jolloin koko toimisto kokoontui yhteen kerrokseen. Tarjolla oli munkkeja ja skumppaa. Alkuruuhkan jälkeen oli oikein piristävää tanssia ja juoda skumppaa kaksi tuntia putkeen, jonka jälkeen osa palasi vielä töihin, minä mukaan lukien. Töiden jälkeen suuntasin erittäin kaoottiseen vanhaankaupunkiin. Löydettiin sattumalta loppu porukasta ja suunnattiin tuttuun irkkupubiin. Onneksi on vielä tänään illalla kunnon bileet ja maanantainen Köln-päivä jäljellä, sillä ensikertalaiselle nämä ovat todella jännä kokemus!

 

Tulipa samalla harjoiteltua myös uuden selfiekepin käyttöä. Toimii!

perjantai 13. helmikuuta 2015

HERKUTTELUA BELGIASSA

Suurin tavoitteemme koko Bruggen reissulle oli varmaankin syödä kaikkea belgialaista ja niinhän me sitten teimmekin. Meille maistui vohvelit, Speculoos-jäätelö, suklaa, flemish-tyylinen illallinen ja upeat leivokset. Maistelimme myös useampia oluita eri mauilla, kuten Speculoos-kekseillä ja erilaisilla marjoilla. Ainut ruoka, joka meiltä valitettavasti jäi maistamatta oli belgialaiset ranskalaiset, sillä koko reissulla emme törmänneet yhteenkään ranskiskojuun.

Suuri plussa pienelle suklaapuodille, joka myi stevialla makeutettua suklaata. Kokeilukappaleen jälkeen olin ihan myyty. Voisin jopa väittää niiden praline-suklaiden olleen parhaat suklaat koko elämässäni. Pähkinäiset suklaat (mmmm, Geisha...) ovat muutenkin erittäin lähellä sydäntäni.



maanantai 9. helmikuuta 2015

VIIKONLOPPU UPEASSA BRUGGESSA

Vietimme viime viikonlopun pienellä tyttöporukalla Bruggessa, Belgiassa. Hyppäsimme lauantaina aamuseitsemältä junaan ja saavuimme perille jo ennen puolta päivää. Vaikka Brugge olikin minulle täysin tuntematon kohde, osoittautui se todelliseksi aarteeksi. Miksi kaikki puhuvat aina Brysselistä, kun tunnin päässä odottaa tuollainen helmi? Kaupungin kapeilla kaduilla näkyi kaiken värisiä, erittäin suloisia taloja. Pakusta sai ostaa vohveleita ja tosituristeille oli tarjolla hevoskyytejä. Todella turististahan siellä oli, mutta tunnelmalliset kuppilat, värikkäät talot, elämäni paras jäätelöannos, höyryävät vohvelit, kaupungin läpi virtaavat kanaalit ja jokaisen kulman takana olevat pienet suklaapuodit veivät sydämeni. Yövyimme keskustassa olevassa isohkossa hostellissa, jota en kyllä lähtisi suosittelemaan. Palvelu oli hyvää, sijainti täydellinen ja hinta (etenkin Bruggen hintatasoa ajatellen) todella huokea, mutta itse rakennus oli aika karu. Sänky oli onneksi mukava ja nukuin yöni hyvin. 

Kaupungista löytyy myös museoita, kuten ranskanperunamuseo tai suklaamuseo. Itse päädyimme kiipeämään vain Belfry-torniin nähdäksemme maisemat, muuten museot ja muut jäivät väliin. Kaupungin kaduilla vaeltelu riitti meille enemmän kuin hyvin. Kaiken kaikkiaan, reissu meni todella hyvin! 

Tässä pieni katsaus kaupunkiin minun kameran kautta. Odottelen vielä kuvia toisesta kamerasta, jolla itsekkin napsin enemmän kuvia kuin omallani. Laitan siis vielä toisen kuvapostauksen myöhemmin, sillä tuossa kyseisessä kaupungissa oli todellakin ihailtavaa. Teen myös ruoasta ja etenkin herkuista erillisen postauksen. Voin sanoa, että suklaa ja vohvelit maistuivat!



keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Hotellikyylä

En tiedä muista, mutta minun mielestäni yksi paras osa matkan suunnittelua on hotellien selailu. Saatan selata majoituksia laidasta laitaan useamman tunnin. Minulle kelpaa edulliset budjettihostellit yhtä lailla kuin hienommat hotellit kuntosaleineen ja buffet-aamiaisineen. Selailen useammalta sivustolta, vertailen, varmistan peruutusmahdollisuudet, lueskelen arvosteluja, katson sijainnin, kauanko kävelee keskustaan, onko aamupalaa.. Hyvin usein huomaan olevani juuri se henkilö, joka varaa matkan majoituksen. Saatan ehdottaa useampaa eri vaihtoehtoa, mutta usein muut vain myötäilevät. Tästä kaikesta voisikin päätellä, että taidan olla ihan oikeassa firmassa töissä (vinkkinä niille, jotka eivät tiedä: Hotelli? trivago).


Nyt kun edessä on kaikenlaista matkaa ja reissua, on hotellisivustot käyneet kuumina. Välillä on selailtu infinity uima-altaalla varusteltuja hotelleja Bangkokista, toisena hetkenä varattu kodikas venemajoitus yhdestä niistä Amsterdamin useasta kanaalista. On selattu pohjois-Saksan  tarjontaa ja varattu nopeasti tyttöporukallemme parit pedit Bruggesta viikonlopuksi. Jostain syystä se majoitusten selailu on vain niin jännittävää, vaikka harvoin lomilla sinne hotelliin/hostelliin mennään asumaan. 

Nyt kun sähköpostia on täytetty varausvahvistuksilla, voin vihdoinkin käydä kiinni asiaan ja kaivaa pienen rinkkani sängyn alta pölyistä pois. Aiemmin en jotenkin vielä ole ehtinyt innostua kahden päivän tehoreissustamme Bruggeen, mutta varmasti huomisen Brugge-palaverin jälkeen mieleni alkaa heräillä. Vohveleita! Kanaaleita! Ranskanperunamuseo! Odotan hirmuisesti myös sitä, että saan kameraan satoja kuvia kivoista maisemista, joita tuijotella monena iltana ja joita jakaa myös tänne teille. 

maanantai 2. helmikuuta 2015

Arkisia kuulumisia

Viime päivät on olleet todellista hiljaiseloa sosiaalisessa mediassa. Äitikin jo kyseli, kun ei ole facebookissa tätä neitiä näkynyt. Viime viikko vaan sai aika kurjan käänteen, kun vain muutaman kuukauden vanha puhelimeni putosi suojakotelossaan 10 sentistä maahan, niin että näyttö halkesi keskeltä. En saanut edes aikaiseksi kunnon säröistä lasia, vaan yksi selkeä viilto keskelle niin ettei varmasti kosketusnäyttö toimi. Se oli ensimmäinen puhelin, jonka olen koskaan hukannut tai hajottanut. Saatoin ehkä vetää pienet paniikki-itkut keskellä katua. Mutta sillä hetkellä ei tullut mieleeni edes, että hei korjautanpa näytön. Ensimmäisenä vain mietin, etten voi ostaa uutta, jopa Aasian lentoja kalliimpaa puhelinta. Ja tietysti vieraassa maassa, vieraalla kielellä tämmöisiä asioita on aina paljon vaikeampi hoitaa. Sain asian kuitenkin onnekseni nopeasti hoidettua ja puhelin on todennäköisesti jo jossain päin Sonyllä huollossa. 

Viikonloppuna tuli myös käytyä Kölnissä, jonne tulee mentyä aivan liian harvoin. Vaikka kulutettiinkin hyvin aikaa shoppaillessa, löysin vain adidaksen myymälästä uusia urheiluvaatteita. Niiden shoppailu usein on kyllä kaikista mielekkäintä. Kuvia reissussa en ottanut lainkaan, sillä jätin lainassa olevan Sonyn varmuuden vuoksi kotiin. Elämä ilman puhelinta on kyllä haastavaa, mutta jotenkin todella rentouttavaa. Kun on kertonut kaikille tärkeimmille ihmiselle, että olen nyt aika tavoittamattomissa, ei tarvitse surra että joku huolehtisi vastaamattomuuttani. 

Seuraavina viikkoina on edessä aika paljon kaikkea kivaa. Ensi viikonloppuna mennään vihdoinkin sinne Bruggeen. Varasin tänään myös yhden uuden trivagolaisen kanssa junat Amsterdamiin juuri ennen Aasian lähtöä. Tässä kuussa on myös edessä karnevaalit, muutto ja todennäköisesti reissu Hampuriin. Seuraava viikonloppu kotona taitaakin olla tuossa 2 kuukauden päästä, kun palaan pääsiäisen jälkeen Aasiasta. Laiskottelu on kivaa, mutta reissaaminen sitäkin kivempaa!